Vähemmän ihmeellinen hämähäkkimies

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen alku kuului Spider-Man-elokuville. Kaikki kolme Sam Raimin ohjaamaa elokuvaa olivat suurmenestyksiä, jotka muodostivat viimeisen suuren vanhanaikaisten supersankarielokuvien sarjan. Vaikka kolmas osa olikin kahta aiempaa suurempi menestys, sarja kohtasi ennenaikaisen loppunsa, kun Raimi ei kyennyt vastaamaan Sonyn neljännelle Spider-Manille asettamaan deadlineen. Franchise päätettiin käynnistää uudelleen tuoreilla tekijöillä ja hölmöllä etuliitteellä varustetulla nimellä.

The Amazing Spider-Man 2Aiempaan menestykseen verrattuna Amazing Spider-Man -sarja on kuitenkin ollut vain varjo entisestä. Ensimmäinen elokuva, joka on liitetty mukaan sarjan toisen osan blu-ray-erikoisjulkaisuun, toisti aiemmin nähtyjä tapahtumia ja tuntui monien mielestä tarpeettomalta päivitykseltä.

Ensimmäinen osa kärsi monista ongelmista. Christopher Nolanin Batmanit ja Marvelin oma elokuvauniversumi olivat muuttaneet supersankarielokuvia, ja ohjaaja Marc Webb (500 Days of Summer) yritti selvästi viedä sarjaa samaan suuntaan. Se tarkoitti synkempää visiota ja paljon avoimia yksityiskohtia, joita voitaisiin sitten avata jatko-osissa.

Hämähäkkimiehen päävihollisena nähty Lisko oli melko laimea vastustaja, joka tyytyi toistamaan jo Raimin elokuvissa nähtyä kuviota, jonka mukaan jokaisella superrikollisella pitää olla jakautunut persoonallisuus. Amazing Spider-Man 2:ssa tätä on paikattu lisäämällä mukaan useampikin vihollinen, mikä osoittaa, etteivät tekijät ole oppineet mitään edellisen elokuvasarjan kohtalosta. Spider-Man 3:n suurin ongelmahan oli juurikin vihollisten ylitarjonnassa.

The Amazing Spider-Man 2Jamie Foxx esittämä jäätävänsininen Elektro muistuttaa Joel Schumacherin ohjaamista Batman-elokuvista (Batman Forever, Batman & Robin) muutenkin kuin ulkonäöltään. Foxxin näyttelijäsuoritus ja hahmon taustatarina ovat puhdasta campia. Elektron lisäksi mukaan on mahdutettu myös Harry ”Vihreä Menninkäinen” Osbourne (Daniel DeHaan) ja pikavisiitillä poikkeava överiäkin överimpi Rhino (Paul Giamatti). Jokainen hahmo vie tilaa toiseltaan, eikä kenestäkään kehity karikatyyriä täyteläisempää persoonaa.

Webb ei ole parhaimmillaan toiminnan kuvaajana, mutta pärjää paremmin inhimillisellä rintamalla. On sääli, ettei Peterin (Andrew Garfield) ja Gwen Stacyn (Emma Stone) rakkaustarinalle anneta enemmän tilaa, sillä näyttelijöiden välillä nähdään ensimmäisen osan tavoin lupaavaa kemiaa. Webb ei ole sinut sekavasti rönsyilevän juonen kanssa, eikä huumorin, toiminnan ja draaman sekoitus tunnu tasapainoiselta. Epätasainen soundtrack tuntuu korostavan tätä sekavuutta.

The Amazing Spider-Man 2Ensimmäiset kaksi Sam Raimin ohjaamaa Spider-Mania olivat tasapainoisempia ja tyylikkäämpiä kuin kumpikaan Amazing Spider-Man, joiden nimessä sana amazing, ihmeellinen, on pahasti harhaanjohtava. Kahden elokuvan mittainen sarja on nyt kuitenkin pakattu melko kauniiseen blu-ray-pakettiin, jolta löytyy runsaasti huolella tehtyjä ekstroja.

Totesin tyttöystävälleni, miten masentavaa on pidellä käsissään näin hienoa pakkausta, joka pitää sisällään kaksi näin masentavaa elokuvaa. Hän vastasi: ”Laita sinne jotain muuta”, ja huomasin harkitsevani asiaa.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,7 / 7 henkilöä


Powered by Preview Networks