Temppeliritari kotikatsomo

Ristiretket Pyhälle maalle olivat aikoinaan niin täynnä draamaa, ristiriitoja, moraalisia ja kulttuurisia yhteentörmäyksiä sekä veritekoja, että ne ovat kiehtoneet ihmisiä vuosisatoja jälkeenpäin. Konfliktit alueella eivät suinkaan ole vähentyneet, korkeintaan osapuolet ovat hieman vaihtuneet. Erityisesti Jerusalemin liepeillä on vuodatettu niin paljon verta, että Epäpyhä maa olisi loogisempi ilmaisu.

Mutta tosielämän kriisit ovat taiteentekijöiden leipäpuu. Erityisesti elokuvantekijät ovat ammentaneet 2000-luvulla melkoisesti ristiretkistä. Isojen nimien ja pohjoismaisten suurtuotantojen, sir Ridley Scottin Kingdom of Heavenin ja Arn-elokuvien, rinnalla on valmistunut myös pienimuotoisempia näkemyksiä, kuten W.D. ”David” Hoganin vuonna 2005 ohjaama Soldier of God eli Temppeliritari.

W.D. Hogan aloitti uransa storyboard-kuvittajana elokuvissa ja musiikkivideoiden tekijänä ennen kuin pääsi toteuttamaan ensimmäisen pitkän elokuvaohjauksensa. Hoganin tausta näkyy vahvasti myös Temppeliritarissa, jonka visuaalinen kuvasto on hallitun jäntevää ja taiten toteutettua. Elokuva näyttää paljon suuremman budjetin teokselta kuin mitä se on, sillä teos toteutettiin jenkkimittapuulla lähes kengännauhabudjetilla, vain reilulla 300 000 dollarilla.

Suomessa kuulee usein valitettavan, että kotimaisen elokuvatuotannon heikko taso johtuu siitä, että täällä ei ole varaa isoihin budjetteihin kuten muissa maissa. Hogan kuitenkin näyttää närhen munat näille näkemyksille, sillä Temppeliritari on kiinnostava ja omaleimainen indie-elokuva, joka sai ilmestyessään useitakin elokuva-alan palkintoja ympäri maailmaa, muun muassa Espanjassa San Sebastianin elokuvafestivaalilla. Isoistakin historiallisista konteksteista ja teemoista voi tehdä kelpo tarinan, jos vain käsikirjoitus on riittävän hyvä ja toteutuksessa käytetään mielikuvitusta.

Temppeliritari ei keskity valtaviin taisteluihin vaan pienimuotoisempaan henkilödraamaan. Tarinan keskiössä on monien taisteluiden veteraani, temppeliritari Rene (Tim Abell), jonka usko Kristukseen on rajun väkevää ja psykologisesti raastavaa. Ehdottoman uskon vaatimukset sekä kohtuuton syyllisyyden ja riittämättömyyden tunne raastavat Renen mieltä ja purkautuvat taistelujen tiimellyksessä rajuna väkivaltana. Renen sielunmaailmaan sopii elokuvan houreinen, kuumeinen kerronta, jossa harhojen, unien ja muistojen tuomat visiot nivoutuvat todellisuuteen.

Uskoltaan vahva Rene on enemmän tai vähemmän pelinappula isojen herrojen valtapeleissä, jotka johtavat temppeliritarit lähes täydelliseen tuhoon Hattinin taistelussa. Vangiksi joutunut Rene pääsee karkuun yhdessä muslimisoturi Hassanin (William Mendeta) kanssa, ja kovia kokenut kaksikko päätyy turvaan yksinäisen lesken Soheilan (Mapi Galán) asumukseen.

Teos saa kyseenalaistamaan uskontojen ja fanaattisten oppien antia sekä pohtimaan sitä, missä määrin kenenkään on mahdollista vapautua kunnolla oman taustansa ja elämänpiirinsä kahleista. Elokuvan henkilöhahmojen elämänkokemukset kasvavat vähitellen laajemmiksi kuin suurimmalla osalla heidän aikalaisistaan, mutta ihmisen perusydin ei silti muutu. Osa voi kyetä oppimaan vanhoista tavoistaan pois, mutta monen kohdalla tämä jää yritykseksi.

Juonenkäänteet ovat hetkittäin liiankin pelkistetyt ja henkilöhahmojen keskustelu elämänfilosofioista olisi mielenkiintoisista näkökulmistaan huolimatta kaivannut pientä tiivistämistä, mutta pienistä puitteista on silti onnistuttu luomaan toimiva kokonaisuus, joka ansaitsee asemansa teatterielokuvana, ei tv-elokuvana. Köyhän ja yksinäisen Temppeliritarin ei tarvitse hiukkaakaan hävetä isompien ristiretkiarmeijoiden rikkauksien ja loiston keskellä.