Ted kotikatsomo

Aikuisuus kammoksuttaa ja henkinen kypsyys on kadoksissa. Lyhennetty lapsuus ja pitkitetty nuoruus tuntuvat olevan vallitsevia trendejä. Kokonainen sukupolvi on jäänyt roikkumaan vapauden ja huolettomuuden tilaan pakoillessaan aikuisuuden määreitä, kuten omistusasuntoa, avioliittoa tai uraputkea.

Ted on sikäli harvinainen komedia, että siinä yhdistyvät absurdi käsikirjoitus, räävitön törkyhuumori ja kahdesta ensin mainitusta huolimatta todellinen ja ajankohtainen teema. Ohjaaja Seth MacFarlane tunnetaan muun muassa piirretyistä luomuksistaan Family Guy ja American Dad. Viljelemänsä huumorin takia näillä tv-animaatioilla on sekä omat vannoutuneet fanijoukkonsa että kriitikkonsa. Elokuvassa paikoin herkempää katsojaa järkyttävää huumoria pehmentää nimenomaan sen taakse piirtyvä aikuisuuden, kasvamisen ja lapsuudesta luopumisen tematiikka.

John Bennet (Mark Wahlberg) työskentelee autovuokraamossa ja tapailee neljättä vuotta turhaan kosintaa odottelevaa Loria (Mila Kunis). Videopelien, kotibileiden ja satunnaisen pilven polttelun lisäksi hänen aikuistumistaan jarruttaa pehmolelunalle Ted. Yksinäinen John on lapsena kuiskannut ilmoille toiveen siitä, että hänen lempilelunsa ja paras ystävänsä heräisi henkiin. Toive on toteutunut ja kolmekymppinen John elää edelleen nallekarhu kämppiksenään.

Elokuvan rakenne on varsin perinteinen, mutta omintakeisella komiikalla höystetty. Ensin esitellään vallitseva tilanne, joka on miehen, naisen ja pehmolelun kieroutunut kolmiodraama. Tätä seuraa konflikti, jonka ratkaisuyritykset johtavat vain yhä uusiin ristiriitoihin ja komplikaatioihin. Tasapainon löytäminen parisuhteen ja ystävyyden välille on vaikeaa, oli yksi osapuolista sitten pehmolelu tai ei. Elokuvan kliimaksi on odottamaton kriisi, joka saa yllättävän sentimentaalisen päätöksen alkuasetelmaan nähden.

Sikaileva ja vastuuton Ted-karhu edustaa elokuvassa nuoruuden aikalisää, jonka voi aina viheltää esille, kun aikuisen elämän velvoitteet alkavat käydä hermoille. Nalleystävänsä kanssa John on kaukana siitä maailmasta, jossa vihkisormuksen valinta, työelämässä eteneminen tai asuntolainan hakeminen ovat todellisuutta. Vaikka ympäristö syyttää päähenkilön kypsymättömyydestä tämän puhuvaa lelunallea, viime kädessä vastuussa on kuitenkin ainoastaan John itse. Lapsuuden lelu on vain hänen tuntojensa peili.

Ted toimii kerta-annoksena nautittuna. Silloin se naurattaa ja jopa shokeeraa. Se on kiistatta yllättävä elokuva, mutta tuskin pitkää kulutusta kestävä komedia. Räävittömyyksiä suustaan laukova pehmolelunalle kun voi yllättää vain kerran.