Suuri puhallus kotikatsomo

Taikurikollektiivi (Jesse Eisenberg, Isla Fisher, Woody Harrelson & Dave Franco) suorittaa esityksensä aikana näennäisesti mahdottoman ryöstön ja saa peräänsä FBI:n (Mark Ruffalo) ja Interpolin (Mélanie Laurent) huippuagentit. Ryhmän promoottorina häärää Michael Caine, ja ex-taikurina, joka yrittää paljastaa temppujen salat, nähdään toinen veteraani Morgan Freeman.

Kuulostaako hyvältä? Ehkä jopa liian hyvältä. Suuri puhallus on nimittäin nimensä mukaisesti suuremman luokan huijaus, joka potkaisee katsojaa mojovasti vyön alle.

Tarinan mukaan on olemassa muinaisessa Egyptissä perustettu taikurien salaseura, jonka muotoa ei sen kummemmin vaivauduta avaamaan. Joka tapauksessa taikuriporukka haluaa mukaan järjestön toimintaan, ja liittyäkseen heidän täytyy suorittaa initaatioriitti, joka vaatii kolme Robin Hood -hengessä suoritettua ryöstöä.

Suuressa puhalluksessa on niin paljon vikaa, etten tiedä mistä aloittaa. Juoni on surkea, hahmot paperia, tehosteet tavanomaisia ja – mikä pahinta – se luulee olevansa nokkela.

Katsojille hoetaan jatkuvasti, että ”mitä tarkemmin katsot, sitä todennäköisemmin et huomaa temppua”. Tämän on pakko olla tekijöiden sisäpiirin vitsi, koska mitään nähtävää ei oikeasti ole – ”taikatemput”, joihin löytyy aina looginen selitys, ovat järjettömän monimutkaisia, ja hahmojen motiivit niiden toteuttamiseksi suorastaan käsittämättömiä.

Oikeastaan hahmoja ei sanan varsinaisessa mielessä voi edes kutsua hahmoiksi. He ovat juonityökaluja, joiden olemassaolon ainoa syy on tarinan läpivieminen. Hahmokehityksen perusteet on unohdettu ja jäljelle on jäänyt pelkkää pintaa.

Puhallus-elokuvista esimerkiksi Ocean’s Eleven (2001) ja sen jatko-osat onnistuivat, koska niiden hahmot olivat oikeita persoonia. Suuren puhalluksen päähenkilöt näyttelevät kuin olisivat koko ajan esiintymislavalla.

Toinen selvä vertailukohta on niin ikään taikurien maailmaa käsitellyt Prestige (2006). Koska hahmot ovat silkkipaperia ohuempia, Suuresta puhalluksesta uupuu se kantava jännite, joka sähköisti Prestigen ja nosti sen tavanomaisen silmänkääntötempun yläpuolelle.

Suuri puhallus ei myöskään esikuviensa tavoin vaivaudu selittämään kaikkia temppujaan. Tämänkaltaisissa elokuvissa loppukäänne on odotettavissa, mutta yleensä sen tarkoitus on selkiyttää tai sitoa yhteen elokuvan tapahtumia. Tässä elokuvassa loppukäänne ainoastaan herättää lisää kysymyksiä, ja pettää katsojan odotukset pahanpäiväisesti.