Luota sieneen!

Vuoden 1993 Super Mario Bros. oli ensimmäinen video- tai tietokonepelistä tehty elokuva. Sen tuotantoprosessi oli erittäin riitaisa, käsikirjoitus eli jatkuvasti, uusia ongelmia syntyi enemmän kuin vanhoja ehdittiin ratkaista ja päänäyttelijät joko inhosivat elokuvaa alusta asti tai olivat täysin kuutamolla. Elokuva oli ilmestyessään taloudellinen floppi, joka ei tuonut lippuluukuilla takaisin edes puolta siitä, mitä sen tekemiseen oli käytetty.

Super Mario Bros.Julkaisunsa jälkeen elokuva on kerännyt vaivihkaa kulttimainetta, ja aikoinaan raastavat tuotantovaikeudet ovat enää vain herkullisia anekdootteja elokuvahistorian ystäville. Letkeän vauhdikkaassa seikkailussa on vinksahtanutta vetovoimaa. Ajoittaiset ristiriidat juonessa ja tyylilajien sisäisessä vaihtelussa vain vahvistavat teoksen satiirista mutta osuvaa näkemystä politiikasta ja saasteongelmien hautaamisesta.

Twitter-presidenttien ja ilmastoahdistuksien keskellä jää mielikuva, että Super Mario Bros. oli oikeastaan neljännesvuosisadan aikaansa edellä. Teoksen visuaalinen ulkoasu on myös kestänyt ajan hammasta yllättävän hyvin. Remasteroitu julkaisu on hyvin linjassa aikakautensa muiden seikkailuelokuvien efekteihin.

Super Mario Bros.Yksi avain Super Mario Brosin sympaattiseen viehätysvoimaan ovat sen näyttelijäsuoritukset. Vaikka Bob Hoskins tiettävästi koki kovia elokuvaa kuvatessa, niin hänen luontainen karismansa ja rautainen ammattitaitonsa ovat niin vahvoja, että Hoskins onnistui luomaan Mariosta juuri niin sympaattisen ja lupsakan kuin vain viiksekkäästä italialaisesta putkimiehestä voi tehdä. Kuninkaasta presidentiksi vaihdettua Koopa-pahista esittänyt ja arvaamattomista rooleistaan tunnettu Dennis Hopper puolestaan ylinäytteli roolinsa niin yli äyräiden, että Koopasta tuli kliseekimpun sijasta yllättävän särmikäs ja häiriintynyt tyranni.

Super Mario Bros. toimii mainiosti pelisovituksena myös siksi, että siinä hyödynnetään pelihahmojen olemusta mutta ei piitata pätkääkään Mario-pelien pelimekanismeista. Ja miksi pitäisikään piitata, sillä täyspitkä elokuva tasohyppelystä olisi järjetön. Pelien sovittaminen elokuviksi eroaa muutenkin merkittävästi muiden formaattien sovittamisesta. Pelit ovat interaktiivisia ja niiden suurin viihdearvo tulee siitä, että pelaaja saa itse pelata ja vaikuttaa tapahtumiin. Tästä syystä ani harva pelifilmatisointi on onnistunut, sillä on yleensä mielekkäämpää pelata itse kuin katsella passiivisena pelimaailmaa, jota on yritetty siirtää sellaisenaan valkokankaalle huonoin lopputuloksin.

Super Mario Bros.Kenties juuri tästä syystä konsoli- ja tietokonepelien elokuvasovitukset ovat junnanneet vuosikausia paikallaan tai menneet takapakkia. Marion veljesten seikkailujen jälkeen on tehty lähes viisikymmentä peleihin pohjautuvaa elokuvaa, ja valtaosa niistä on tylsämielistä ponnetonta roskaa, joiden parissa eivät aina viihdy edes kyseisten pelien fanit. Tähän ei tunnu vaikuttavan edes se, onko kyseessä Hollywoodin tähtituotanto kuten Assassin’s Creed vai Uwe Bollille sälytetty halpiskuona. Super Mario Bros. oli lajityypissään ensimmäinen ja epäsovinnaisen lähestymistapansa johdosta se on edelleen pelileffojen ykkössijalla.

* * *
Arvostelukäytännöt