Totisuus on naurettavaa

Storytelling on pessimistinen, masentava, säälimätön, röyhkeä, suorastaan raivostuttava ja siksi juuri niin erinomainen elokuva. Tämä Todd Solondzin vasta kolmas pitkä elokuva on ohjaajan omalaatuiselle tyylille uskollinen hirtehinen komedia, kuten Tervetuloa nukkekotiin (1995) ja läpimurtoteos Onni (1998). Solondz osoittaa selvästi osaavansa käyttää erilaisia konsteja suomia tabuja, arvoja ja yleisiä asenteita, eikä kuitenkaan jää toistamaan itseään, vaikka tyyli samana pysyykin.

© 2001 New Line ProductionsElokuvassa on kaksi toisiinsa liittymätöntä tarinaa, jotka molemmat kertovat amerikkalaisten nuorten ahdistuksesta ja turhautuneisuudesta etsiessään omaa paikkaansa maailmassa, jossa kaikki itsestäänselvyydet ovat kyseenalaistettavissa ja moraali vain näennäistä. Ensimmäisessä lyhyemmässä tarinassa "Fictionissa" Vi (Selma Blair) etsiytyy kirjallisuuden opettajansa hyväksikäyttämäksi ja nöyryyttämäksi. Toisessa tarinassa "Non-fictionissa" tehdään dokumenttia High School-opiskelijan Scoobyn (Mark Webber) yrityksestä tavoittaa unelmiaan ja tulla toimeen tärähtäneen perheensä kanssa.

© 2001 New Line ProductionsStorytelling on Solondzin itsekriittinen tutkielma totuuden ja fiktion suhteesta. Sekä Vi että Scooby joutuvat kokemaan pahan kolauksen, kun yleisö reagoi heidän todellisuuteensa pohjaavaan tarinaansa säälimättömällä asenteella. Ihmiselämästä tulee vain yksi tarina muiden joukossa kaikkien vapaasti arvosteltavissa ja naurettavissa. Mikä loppujen lopuksi enää on totta tai fiktiota? Ja kun vielä Toby Oxman (Paul Giamatti) dokumenttiohjaajana tekee Solondzin alter egon virkaa, ei todellakaan enää kukaan säily naurun kohteena olemiselta.

© 2001 New Line ProductionsSolondz repii armottomana tabuja auki ja levittää ne päin katsojan naamaa. Mille tahansa voi nauraa ja osoittamalla pienen ihmisen suuret hulluudet katsoja huomaa nauravansa myös itselleen. Mutta Solondzin hirtehishuumori ei piiskaa julmasti kaikkea mahdollista vain silmittömästi pilkaten, vaan onnistuu esittämään asiat objektiivisina. Mitään ei tuomita sen paremmin kuin ylistetäkään. Kaikilla meillä on syntimme, mutta ne eivät tee meistä yksiselitteisesti hirviöitä. Huolimatta Storytellingin hahmojen stereotyyppisyydestä, ne vaikuttavat outoine vikoineen hyvin inhimillisiltä. Ei ole pahiksia eikä hyviksiä, ihmisiä vaan.

Storytellingissä on samaa viatonta rehellisyyttä esittäessään vinksahtaneita tyyppejä pohjimmiltaan ihan tavallisina tallaajina kuin kahdessa edellisessä Solondzin elokuvassa. Mutta kun Onnessa pedofiiliraiskaajakin voi olla ymmärtäväinen perheenisä, Storytellingissä hahmot ovat yksiselitteisempiä, eikä syvyyttä löydy ihan samoissa määrin. Mutta tällä kertaa Solondz keskittyykin enemmän erilaisten tabujen kaatamiseen. On makuasia, että kannattaako sohaista kaikkia mehiläispesiä kerralla vai riepotella tarmokkaammin vain yhtä.

Storytelling on vapauttava kokemus. Se muistuttaa, että elämässä ei ole mitään niin vakavaa mille ei tekisi hyvää välillä nauraa. Solondz näyttää mestarillisesti totisten asioiden naurettavan puolen.

* * * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:3,8 /6 henkilöä