Neuvostoliitto, nykyajan Sparta

Neuvostoliiton elokuvateollisuus tuotti aikanaan monia klassikkoteoksia, mutta venäläisistä elokuvista Suomeen on päätynyt viime vuosina lähinnä kuonaa. Viime vuonna parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin voittanut ja muutenkin ylistetty Andrei Zvyagintsevin Leviathan herätti kotimaassaan närää epäisänmaallisen aiheensa vuoksi, joten herää kysymys, minkälaiset elokuvat sitten valtiojohdon mielestä edustavat nykyisen Venäjän arvoja. Varmasti yleisömenestykseksi kohonnut Stalingrad, joka kertoo nimensä mukaisesti Suuren isänmaallisen sodan suurimmasta taistelusta.

StalingradTarina kerrotaan jostain syystä takaumana, kun Japanin tsunamin avustustöissä auttava venäläinen Sergei muistella äitinsä kertomuksia Stalingradin taistelusta. Pääjuonessa seurataan viiden sotilaan ja heidän kanssaan samassa talossa asuvan Sergein äidin yhteiseloa taistelun aikana. Talo sijaitsee strategisesti tärkeällä paikalla ja sotilaat ovat valmiita puolustamaan sitä viimeiseen mieheen.

Hollywood-vaikutteet ovat ilmiselviä mutta samalla käsittämättömiä. Taistelukohtauksissa ylikäytetään mauttomia hidastuksia, jotka palauttavat selvästi mieleen Zack Snyderin 300:n vastaavat. Tätä ei edes peitellä, sillä eräässä taistelukohtauksessa toverikapteeni iskee natsin ilmasta maahan kuin kuningas Leonidas ikään. Digitaaliveri roiskuu kohti kameraa, mikä muistuttaa siitä, että Venäjän teattereissa tämä elokuva julkaistiin 3D:nä.

StalingradLähestymistapa on outo. 300 oli tyylitelty sarjakuvafilmatisointi, mutta Stalingrad yrittää olla historiallinen sotadraama. Silti toimintakohtauksia toistetaan koko ajan täydellä paatoksella vailla ironian häivää. Action-vaikutteet vieraannuttavat nopeasti taistelun historiallisesta todellisuudesta.

Stalingrad tuntuu vain huononevan koko kestonsa ajan. Alkutekstit eivät lupaa paljon, mutta kellon käydessä ne vähätkin hyvät kuvat, joita elokuvaan on päätynyt, jäävät selvästi tunnistettavan digimössön alle. Kirsikkana kakun päällä loppuun on säästetty naurettavaa isänmaallista paatosta. Tietenkin tietty patriotismi kuuluu lajityyppiin, mutta supermies-venäläisten kaksituntisen mättöviihteen päätteeksi se on jo liian häpeilemätöntä. Sotaelokuvienkaan ei kuuluisi olla niin häpeilemättömän mauttomia kuin Stalingrad.

*
Arvostelukäytännöt