Yöstä kohti valoa

Jutun otsikko viittaa luonnollisesti omaperäisten kauhutrillerien ohjaajan M. Night Shyamalaniin, jonka läpimurtoteos Kuudes aisti (The Sixth Sense, 1999) oli hieno draama henkien kanssa kommunikoivasta pikkupojasta. Kirjoitin elokuvasta aikoinani tässä lehdessä, miten ”lopussa kuitenkin katsojan molemmat sukat pyörivät jaloissa, kun tapahtumat saavat selityksensä”. Tästä alkoi Shyamalanin elokuvissa tavaramerkiksi muodostuneet yllättävät, kaiken lopulta avaavat loppukohtaukset, jollainen Kuudennessa aistissa toimi kerrassaan järisyttävästi, monissa hänen sen jälkeisissä töissään ei niinkään.

SplitOhjaajan tuoreimmassa ja pienimuotoisimmassa trillerissä Splitissä (2016) loppukohtaus sen sijaan on lyhyt, konstailematon ja yksinkertainen, mutta avaa samalla uutta uskoa Shyamalanin laajaan visioon asioiden ja ihmiskohtaloiden liittymisestä toisiinsa yli elokuvien. Jatkoa seuraa ensi vuonna ja odotukset ovat korkealla, kun Glass (2019) saapuu.

Split on klaustrofobinen kuvaus yhden miehen (intensiivinen James McAvoy) mielen järkkymisestä yhteensä 23 sivupersoonan kautta, joita kokenut psykiatri Fletcher (Betty Buckley) yrittää tulkita. Yksi tosin on vielä paljastumatta ja muodostuu elokuvan kuluessa dominoivaksi. McAvoyn Kevin kaappaa itselleen kolme teinityttöä, joiden kautta hän elää ja käy sisäistä sotaansa sivupersooniaan ja kaikkia muitakin vastaan.

SplitTyttökolmikko, ”johtajanaan” Anya Taylor-Joy, yrittää tulkita miehen pään sisäisiä tapahtumia, mutta huomaavat kauhukseen tämän olevan erittäin vaikeaa. Heidän hysteriansa kasvaa. Lopputulos on osin hämmentävä, mutta käsikirjoitukseltaan (Shyamalanin oma, kuten yleensäkin) erittäin rikas ja täyttävä, vaikka kaikkia sivupersoonia ei yksinkertaisesti pystytäkään näyttämään. Lopputuloksena olisi täysi juonellinen sekamelska.

Splitin intensiivinen, miltei näytelmäelokuvallinen tunnelma tuo mieleen esimerkiksi Pirullista peliä – elokuvan ja sen uusintaversion (Sleuth, 1972 & 2007), joissa kaksi miestä, vanhempi aviomies ja hänen vaimoaan himoava nuorempi mies, käyvät tahtojen taistelua pelkän käsikirjoituksen voimalla lopulta rajuin seurauksin. Myöskään Kevinin dialogi itsensä ja muiden kanssa ei voi johtaa muuhun kuin tragediaan.

SplitMoni ei ole juuri paljoa perustanut Shyamalanin viimeisimmistä töistä ja Splitkin on jakanut rajusti mielipiteitä. Elokuva osoittaa kuitenkin jälleen kerran, miten innovatiivinen ja uusia trillerimuotoja hakeva Shyamalan voi parhaimmillaan olla. Kaiken kaikkiaan siis oiva vaikkakin raskas paluuelokuva.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,7 / 3 henkilöä



Lue myös