Koko kaupungin soppa

Virolais-suomalainen yhteistuotanto Soppalinnan salaseura (2015) perustuu Timo Keräsen Oranssi polkupyörä ja Hopeinen aarrearkku -lastenromaaneihin. Virossa kuvattu ja enimmäkseen virolaisista näyttelijöistä koostuvassa elokuvassa aarrejahdeista innostuva neuvokas Mari (Seera Alexander) kavereineen pääsee todellisen seikkailun makuun, kun Soppalinnan kaupungin kaikki aikuiset sairastuvat yhtäkkiä tautiin, joka muuttaa heidät lapsiksi. Tautia aiheuttavalle myrkylle on olemassa vasta-aine, jota Mari ystävineen alkaa jäljittää Marin isoisän vihjeillä.

Supilinna salaseltsKesäistä seikkailunhohtoa hehkuvassa tarinassa ollaan kiehtovasti tutun ja samalla sopivassa suhteessa eksoottisemman miljöön äärellä, kun Mari salaseuroineen ratkaisee mysteeriä Soppalinnan idyllisessä, taian värinää lupailevassa kaupungissa. Dynamiikaltaan ja rytmiltään tasapainoisessa elokuvassa ilahduttaa raikas sukupuoliroolien ravistelu, kun kaveriporukasta ei nosteta perinteiseen tapaan kaiken ratkaisevaa alfaurospoikaa, vaan neuvot ovat Marin ja myös koko porukan käsissä.

Aikuisistakin naiset ovat juonen kannalta ratkaisevissa rooleissa, etenkin Marin lääkäriäiti (Katja Sirkiä) ja tämän kollega Katri (Kirsi Ståhlberg). Tämä kaikki toimii varsin luontevasti, vaikka hetkittäin suomalaiset dubatut äänet ovatkin hieman päälle liimatun tuntuisia.

Supilinna salaseltsVaikka ajatus lapsista mysteerien rohkeina ratkaisijoina kutkuttaa, hieman häiritsevää vaatimuksen tuntua tässä tutussa asetelmassa on. Lapset ovat tunnetusti neuvokkaita ja rohkeita, mutta usein, kuten vaikkapa Roald Dahlin kirjoissa, lapset esitetään kaiken ratkaisevina, suunnitelmallisina ja omavaltaisina henkilöinä. Toki tämä asetelma istuu seikkailutarinaan, mutta usein lapset jäävät yksin, tämän elokuvan tapauksessa joko vanhempien kiireiden tai salaperäisen taudin uhriksi joutumisen takia. Olisi hauskaa nähdä useammin perhe-elokuvaa, jossa lasten ei tarvitse niin sanotusti pelastaa maailmaa ja olla neroja sankareita. Lapsen hahmo voi silti olla moniulotteinen.

Tämä ei kuitenkaan ole Soppalinnan salaseuran ongelma, vaan ala-arvoinen kömmähdys sijaitsee aivan muualla. Marin ja kumppanien vasta-aineen etsintää yrittää seikkailuelokuville tyypilliseen tapaan hidastaa ja estää kovanaamaisten lasten porukka. Porukan pomon, Leon (Joonas Janhunen), menneisyydestä paljastuu balettiharrastus, jolle paitsi naureskellaan, sitä myös käytetään kiristämiseen. Kaupungissa vilahteleva naamiohahmo uhkaa paljastaa Leon balettikuvat koko kaupungin tietoisuuteen, ellei tämä auta vasta-aineseerumin hankinnassa ja Marin suunnitelmien sabotoinnissa.

Supilinna salaseltsElokuvan muun sovinnaiset rajat roskalaatikkoon -asenteen ja vahvan oikeudentajun perusteella sopisi odottaa, että pojan tanssiharrastuksen ivaaminen puretaan lopussa ja viestitään näin pienimmillekin katsojille, että on ihan ok harrastaa mitä tahansa, sukupuoleen tai muuhunkaan ominaisuuteen katsomatta. Sen sijaan asia jätetään silleen, ja häpeä ja nöyryytys jäävät Leossa päällimmäisinä elämään. Tekijöiltä näyttäisi loppuneen rohkeus ja paukut sen jälkeen, kun tytöille ja naisille on annettu tilaa murtautua tutuista rooleistaan. Sen sijaan pojan liikkumavara näyttää edelleen olevan varsin yksiulotteinen ja kapea, mitä tulee oman itsensä ilmaisuun tai harrastamiseen ylipäänsä.

Tällainen arvo- ja moraalivalinta tuntuu paitsi käsittämättömän tökeröltä, on myös vastuuton, kun kyseessä on muuten niin hyväntuulinen, nimenomaan lapsille suunnattu elokuva. Todella sääli, sillä muuten elokuva on mukava poikkeus pohjoisten lastenelokuvien kavalkadiin.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 3 henkilöä



Lue myös