Solaris kotikatsomo

Ohjaaja Andrei Tarkovski teki kourallisen filmejä ja sitäkin vähemmän lajityyppielokuvia. Solaris on hänen ainoa puhdasverinen tieteiselokuva.

Sekin tehtiin olosuhteiden pakosta. Neuvostoliitossa oli vaikea saada läpi projekteja, jotka eivät noudata sosiaalisen realismin oppeja. Andrei Tarkovski ehdotti adaptaatiota puolalaisen tieteiskirjailija Stanislaw Lemin kirjasta, koska arveli tämänlaisten aiheiden menevän helpommin läpi.

Neuvostoliitossa oli tilausta tieteiselokuvalle. Muutama vuosi aiemmin ihmisiä ihmetytti ja ihastutti länsimaissa Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailu (1968). Omalle vastineelle oli tarve.

Tarkovski vihasi Avaruusseikkailua ja piti sitä kylmänä ja steriilinä. Kun Kubrick käsitteli ihmiskunnan luonnontieteellistä ja teknologista kehityskaarta, luotaa Tarkovski humaanimpiin teemoihin. Tarkasteltavana ovat ihmisyys ja sen moraaliset sekä emotionaaliset puolet. Samalla tullaan käsitelleeksi myös ihmisen suhdetta tuntemattomaan, jonka teknologisoituva ja tieteellisrationaalinen maailmankäsitys tukahduttaa allensa.

Psykologi Kris lähetetään avaruusalukselle, jossa tapahtuu kummia. Avaruusaseman lähellä sijaitsee järvi, jonka uskotaan kommunikoivan ja manipuloivan ihmismieltä. Sankarimme lähetetään tutkimaan erikoista tapausta ja päättämään pitääkö avaruusaseman tutkimukset lopettaa kokonaan. Kris altistuu muun henkilökunnan tavoin oireille.

Kahteen osaan jakautuva kertomus käsittelee ihmisen haikeaa suhdetta luontoon. Ensimmäisen puoliskon aikana kamera viipyilee luonnossa, mutta esittelee myös pitkiä otoksia rampeista ja loputtomista moottoriteistä. Näissä kuvissa hahmottuu modernisoituvan yhteiskunnan saavutukset. Televisio ja teknologia ovat katkaisseet ihmisen suhteen itseensä ja toisiin.

Päästyään avaruusalukseen alkaa mystinen Solaris kuitenkin hivuttaa kaipuuta takaisin ihmiseen ja luontoon. Solariksessa kauhu ei perustu tuntemattomaan vaan siihen mitä se herättää meissä sisällämme. Omituinen järvi palauttaa Krisin mieleen menneisyyden kamalat muistot ja herättää ne henkiin. Houreissaan hän joutuu kohtaamaan uudelleen menettämänsä ja kaipaamansa ihmiset. Samalla hän joutuu käsittelemään pelon, että jo kerran tehdyt virheet voivat toistua uudelleen.

Solaris on valtavan inhimillinen ja humaani. Sen kaiho ja kauheudet puhuttelevat. Omatunnon kuvailussa pelottavaa ei ole se, että unohdamme vaan että emme voi yksinkertaisesti päästä eroon menneisyydestämme. Kaipuu kuuluu ihmisluonteeseen. Kun Solariksen vaikutukselle altistuu, ei ole enää keskeistä pohtia miten päästä kaihosta eroon vaan kuinka elää sen kanssa.

Tarkovskin elokuvista Solaris on kestänyt teknisesti huonoiten aikaa. Sen avaruuskohtaukset ja lavasteet ovat oman aikansa tuotteita. Ohjaaja tunnisti tämän myös itse ja harmitteli, että teknologiavetoisuus etäännyttää emotionaalisesta kontekstista. Ei sentään ihan näinkään, mutta verrattuna muihin ohjaajan visuaalisesti sanattomaksi jättäviin elokuviin Solaris jättää toivomisen varaa.