Saksalaisnäkökulmaa

Kaikki saksalaiset eivät olleet toisen maailmansodan aikana natseja, eivätkä kaikki natsit olleet epäinhimillisen pahoja demoneita, muista saksalaisista puhumattakaan. Tämän luulisi olevan täysjärkisille ihmisille itsestäänselvyys, mutta eipä se sitä tunnu olevan vuosikymmeniä taisteluiden päättymisen jälkeenkään. Inflaation kokenut natsi-sana on mediassa ontto haukkumasana. Erityisesti populaarikulttuurissa voittajien historia on ollut häviäjien yksipuolista demonisointia.

Unsere Mütter, unsere VäterSaksassa aihe on ollut pitkään täysi tabu, ja vasta viime vuosina on avautunut mahdollisuuksia pöyhiä sotahistoriaa myös toisenlaisesta näkökulmasta. Perikato (2004) oli se käännekohta, jonka jälkeen Saksassa on uskaltauduttu varovasti nostamaan päitä ylös kulttuurihistoriallisesta poterosta. Tv-minisarja Unsere Mütter, unsere Väter eli Sodan sukupolvi vastaa haasteeseen vahvalla dramaturgisella laadulla, näyttävän realistisella ylöspanolla ja ennen kaikkea henkilöhahmoilla, joille on rakennettu autenttisen oloiset viitekehykset.

Sarja kertoo saksalaisten näkökulmasta aikalaisten elämästä ja kuolemasta toisen maailmansodan vuosina ja tarjoaa täysipainoisia, moniulotteisia henkilöhahmoja yksiulotteisten siegheilaajien sijasta. Sarja nivoo kerrontaansa myös autenttisia filmipätkiä sodasta ja sotapropagandapätkistä, mikä lisää tarinan paikoin hyvin vahvaa realismia. Toteutus on liki moitteeton tuotantobudjetti huomioiden.

Unsere Mütter, unsere VäterTarina alkaa kesästä 1941 eli Saksan idänretken alkuvaiheista. Vaikka sotaa on jo käyty yli puolitoista vuotta ja Saksa on vallannut maita, on elo siihen asti ollut yllättävänkin normaalia Berliinissä, jossa viisi ystävystä kokoontuvat vielä kerran yhteen ennen kuin he hajaantuvat sodan melskeissä.

Veljekset Wilhelm (Volker Bruch) ja Friedhelm (Tom Schilling) päätyvät sotimaan itärintamalle. Vanhempi veljeksistä, Wilhelm, on idealistinen upseeri ja Friedhelm aluksi lähes pasifistisen oloinen vähimmän vaivan mies. Raaka sota idässä muuttaa kumpaakin pysyvästi, eikä parempaan suuntaan. Kumpikaan ei ole SS-sotilas vaan Wehrmachtin jäsen, mutta itärintamalla ei voi välttyä näkemästä ja kokemasta niitä raakuuksia, joita SS-joukot toteuttavat.

Unsere Mütter, unsere VäterCharlotte (Miriam Stein) on nuori ja lapsellinen, intomielisen fanaattinen Suur-Saksan kannattaja, joka värväytyy sairaanhoitajaksi itärintamalle. Todellisuus on lopulta jotain muuta, varsinkin kun voittajista tulee häviäjiä ja puna-armeija lähenee. Laulaja Greta (Katharina Schüttler) jää Berliiniin, avittaa uraansa kieron natsiupseerin vaikutusvallan avulla ja sulkee pitkäksi aikaa silmänsä todellisuudelta. Omassa kulttuurieliitin kuplassa on helppo olla, eikä siellä välttämättä tajua missä mennään ennen kuin on selvää, ettei asioista selvittäisi puhumalla.

Nelikon ystävä Viktor Goldstein (Ludwig Trepke) on juutalainen vaatturi. Viktorin läsnäoloa Berliinissä ei sen kummemmin selitetä, ja historiaa pintapuolisesti tuntevat saattavat ihmetellä, miksi juutalainen on paitsi muiden saksalaisten ystäväpiirissä myös ylipäätään natsi-Saksan pääkaupungissa. Tosiasiassa natsit eivät olleet vielä tuolloin päättäneet lopullisesta ratkaisustaan, ja pääkaupungissa ammattimaiselle vaatturille oli vielä töitä. Asenteet ja käytännöt kuitenkin kiristyivät koko ajan, ja lopulta myös Berliini tyhjennettiin juutalaisista.

Unsere Mütter, unsere VäterVaikka sarjan pääpaino ei ole juutalaisvainoissa, niin Viktorin hahmon kautta Sodan sukupolvi antaa yksilötason äänen sekä Berliinin juutalaisten elämälle että Saksaa vastaan taistelleille puolalaisille partisaaneille, joiden riveihin Viktor päätyy. Sarjaan kohdistuneesta kritiikistä ehkä suurin koskee sitä, että partisaanit esitetään hyvin antisemitistisinä. Lievistä kärjistyksistä huolimatta tämä näkökulma on paikallaan siksi, että se osoittaa, ettei viha ja ennakkoluulo juutalaisia kohtaan syntynyt mistään tyhjiöstä eikä rasismi ollut vain saksalaisten natsien yksinoikeus. Ei ole edelleenkään.

Sodan sukupolvi kattaa useita vuosia ja laaja-alaisesti sodan eri vaiheita, mutta missään vaiheessa sen fokus ei karkaa. Yksilötasolla pysytteleminen antaa mahdollisuuden panostaa henkilödraamaan ja yksittäisten hahmojen kohtaloihin, joille ympäröivä sotatodellisuus maalaa vahvat puitteet. Sarjassa on ymmärretty, että parhaat sotatarinat ovat aina tavallisten ihmisten kohtaloita, eivät sotajoukkojen liikkeitä kartalla. Tämä tekee sarjasta lajinsa parhaimmistoa ja antaa äänen sukupolvelle, joka pitkälti pakotettiin vaikenemaan kokemuksistaan.

* * * *
Arvostelukäytännöt