Saarelta toiselle
Small Island (2009) on BBC:n tuottama kaksiosainen minisarja, joka kertoo jamaikalaissiirtolaisten sopeutumisesta toisen maailmansodan jälkeiseen Englantiin. Sarja perustuu englantilaisen Andrea Levyn vuonna 2004 ilmestyneeseen romaaniin, joka palkittiin arvostetuilla Orange- ja Whitbread-kirjallisuuspalkinnoilla. Vuonna 1956 syntynyt Levy on itsekin jamaikalaissiirtolaisten tytär, joten tarinaan lienee suodattunut hänen vanhempiensa kokemuksia.
Tarinassa on kolme keskushenkilöä, joiden elämänkohtalot kietoutuvat toisiinsa. Hortense (Naomie Harris) on ylpeä ja määrätietoinen jamaikalaisnainen, joka unelmoi keskiluokkaisesta elämästä Britteinsaarilla. Queenie (Ruth Wilson) on yorkshireläisten sikafarmareiden tytär, joka avioituu lontoolaisen pikkuvirkamiehen (Benedict Cumberbatch) kanssa. Gilbert (David Oyelowo) jättää hurrikaanien piinaaman Jamaikan taistellakseen siirtomaaisäntänsä puolesta toisessa maailmansodassa.
Hortensella ja Queeniella on erilaisista taustoistaan huolimatta samankaltaiset ambitiot ja haasteet. Todellisuus romuttaa molempien unelmat, mutta naiset eivät anna periksi, vaan sopeutuvat uusiin olosuhteisiin ja mukauttavat haaveensa niihin. Sama pätee optimistiseen Gilbertiin, joka ei anna joka suunnalta hyökyvän rasismin lannistaa itseään, vaan raivaa itselleen ja perheelleen oman paikan brittiläisessä luokkayhteiskunnassa.
Small Island kuvaa sitä ristiriitaa, joka vallitsi Brittiläisestä kansainyhteisöstä eläteltyjen mielikuvien ja todellisuuden välillä. Toisen maailmansodan alla monet jamaikalaiset suhtautuivat sivistystä ja mahdollisuuksia edustavaan siirtomaaisäntäänsä ihailevasti. Paikan päällä he törmäsivät kuitenkin syrjintään ja ulkomaalaisvihamielisyyteen, joka muistutti Yhdysvaltojen laillistettuja rotuerottelukäytäntöjä.
Siirtolaiskokemuksen ohella sarja kuvaa päähenkilöidensä kasvua vastuullisiksi ja itsenäisesti ajatteleviksi ihmisiksi. Hortensen, Queenien ja Gilbertin käsitykset rakkaudesta muuttuvat samaa tahtia kuin heidän ymmärryksensä elämästä syvenee. Hurrikaanin tavoin iskevä rakastuminen on harvinainen lahja, mutta kestävä rakkaus voi syntyä myös kärsivällisyyden, vastuunkannon ja anteeksiannon arkisemmista aineksista.
John Alexander on ohjannut draaman hivenen ulkokohtaisesti, pienen matkan päässä pysytellen. Tämä korostaa henkilöhahmojen alisteisuutta tarinalle, jonka suunnasta päättää pikemminkin sattuma kuin kohtalo. Näyttelijävalinnat ovat onnistuneita, mutta Hortensen hahmosta on tehty turhan karikatyyrimäinen. Uhmakkuudessaan ja naiiviudessaan hän muistuttaa pikemminkin pikkuvanhaa lasta kuin nuorta naista.
Puutteistaan huolimatta Small Island onnistuu valottamaan lähes puhkikuvattua ajanjaksoa tuoreesta näkökulmasta. Se antaa aidonkuuloisen äänen etniselle vähemmistölle, jonka kokemuksia ei ole juurikaan käsitelty brittielokuvassa. Toivottavasti BBC innostuu tuottamaan enemmänkin historiallista draamaa mukavuusalueensa eli 1800-luvun aristokratiakuvausten ulkopuolelta.
Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 2 henkilöä
Tällä viikolla
Uusimmat
- Parthenope – Napolin kauneus ensi-ilta
- Aleksi Mäkelä ja Häjyt 2 haastattelu
- Häjyt 2 ensi-ilta
- The Gorge dvd
- Risto Räppääjä ja kaksoisolento ensi-ilta
- A Complete Unknown ensi-ilta
- Pyhän temppeliviikunan siemen ensi-ilta
- Film-O-Holic supistaa toimintaansa
- Onnen asiamies ensi-ilta
- Isoäidin miljoonat ensi-ilta