Prinsessa Ruusunen ja zombiet
Yhdysvaltalainen Asylum-yhtiö on erikoistunut tekemään niin sanottuja mockbustereita eli pikaisesti kyhättyjä halpisversioita senhetkisistä elokuvahiteistä. Eikä siinä mitään pahaa, varsinkin vanhoihin satuihin ja tekijänoikeuksista vapaisiin tarinoihin saattaisi hyvinkin löytyä uudempi näkökulma, kun ison studiojätin tuottajat eivät ole kahlitsemassa mielikuvitusta. Pienemmälläkin rahalla on usein saatu aikaan kiinnostavia töitä.
Se vain on sääli, että ilmeisesti halvalla ja nopeasti -ajatusmalliin kuuluu köyhäily myös mielikuvituksessa ja käsikirjoittamisessa. Asylumin teokset ovat pitkälti onnetonta roskaa, joiden kohderyhmää on ylipäätään vaikea keksiä. Erityisen hankalaa se on uusiotulkinnassa Prinsessa Ruususen tarinasta Casper Van Diemin perheen kyhäämässä Sleeping Beautyssa. Casper-isä ohjaa, käsikirjoittaa ja näyttelee, muihin rooleihin on saatu sekä vaimo että kolme tytärtä. Elokuva on kirjaimellisesti koko perheen elokuva ilmaisun suppeassa merkityksessä.
Hämmentävä sekasotku käy vähän yli vartissa läpi sadun perinteisemmät osiot aina kuningasperhettä kohtaavasta kirouksesta pahaan velhottareen (Olivia d'Abo). Sen jälkeen seuraa fokuksen vaihto vastenmieliseen prinssiin, tämän rikollisiin apumiehiin ja mukana raahattavaan jaloon mutta alistettuun alamaiseen Barrowiin (Finn Jones). Ryhmä häärii kirotun linnan liepeillä ja sisällä ala-arvoisen kerronnan, kehnoakin kehnomman näyttelyn ja ontuvien efektien saattelemana.
Koska zombiet ovat nykyisin kovasti muotia, niin zombiearmeija rymyää väkisin Prinsessa Ruususenkin linnassa. Kävelevät kuolleet tuntuvat kuuluvan ihan muuhun tarinaan eikä niille ole muuta käyttöä kuin öristä ja riehua sen verran, että elokuvalle saadaan K16-ikäraja. Se karkottaa nuoremmat katsojat ja vanhempia tämä tauhka tuskin kiinnostaa millään.
Vanhoina hyvinä aikoina tämäntapaisen elokuvan kopiot olisi sentään voinut kerätä fyysisesti talteen ja haudata jonnekin ydinjätteen viereen ikuisiksi ajoiksi, digiaikana Sleeping Beautyn bittikopiot ovat valitettavasti ikuisia.
Seuraava:
Kummisetäni thaimorsian
Naiivi yritys käsitellä rakkautta ja ennakkoluuloja.
Edellinen: Heat
Heat päätti suurten rikosdraamojen aikakauden ja aloitti Mannin uran taiteellisesti tuotteliaimman kauden.