Conania ikävä
Muumion paluussa ensimmäisen kerran rymistellyt Skorpionikuningas on jonkun mielestä ollut oman elokuvan arvoinen. Sellainen tehtiin, ja keväällä sitä ihmeteltiin elokuvateattereissa. Nyt on kotiteattereiden vuoro tarjota toivottoman tympeää äksönseikkailua. Barbaarielokuvan tuleminen 2000-luvulle ei ole saanut kovinkaan kummoista alkua. Skorpionikuningas on Muumio- ja Muumion paluu -elokuvien tekijäkaartin aikaansaannosta. Muumioiden kieliposkimeininki ja inkkarijoonas-parodiat on kuitenkin hukattu autiomaan hiekkaan.
Kun pääosan esittäjää miettii, niin ei mikään ihme, että Skorpionikuningas muistuttaakin amerikkalaista vapaapainiviihdettä. Väkivaltaa piisaa ja sapeleita kalistellaan hengästyttävään tahtiin, mutta rujommasta menosta ja meiningistä on turha puhua. Kyseessä on pelkkä puolivillainen Xena-sukupolven hötkyttely, puberteetti-ikäisen pitsanaaman Conan-kopio. Tästä kielii jo elokuvan ikärajakin.
Niin juonesta kuin henkilöhahmoista paistaa läpi totaalinen ideattomuus. Ainakin muinaisen Egyptin sijaan olisi voinut kehitellä jotain omaa fantasiamaailmaa. Eipä olisi elokuva ollut aivan näin helvetin naurettava pykellys. Mahtaa Michael Clarke Duncan olla ylpeä osallisuudestaan? No, toivottavasti mies on saanut edes tarpeeksi pätäkkää pöytään. Vapaapainitähti The Rock on juuri sellainen pökkelö, mitä nyt osasi odottaakin. Uudeksi Arnoldiksi hänestä ei missään nimessä ole. Skorpionikuninkaan ja Conan barbaarin ero kun on valovuosia.
Koko touhu vaikuttaa pelkältä ekonomien rahastukselta, mutta se sopii myös elokuvan kyseenalaiseen ja vailla huumorin ripettäkään esitettyyn maailmankuvaan, jossa koston- ja kullanhimolla saa potkua päivään tai päähänsä. Väkivalta, alistaminen ja voiman kunnioittaminen ovat piilotekstinä jatkuvasti läsnä. Toivottavasti sitä ei kukaan ota vakavasti.
Toimituskunnan keskiarvo: 1,3 / 3 henkilöä
Seuraava:
40 päivää ja 40 yötä
Arvostelu elokuvasta 40 Days And 40 Nights / 40 päivää ja 40 yötä.
Edellinen: Valkokankaan lemmikit
Arvostelu elokuvasta America''s Sweethearts / Valkokankaan lemmikit.