Suomen valkokankailla vähälle huomiolle jäänyt Shooting Fish - huijareita kuten me on nauruhermoja kutkuttava valinta videovuokraamon hyllyltä ja pärjää vaikka Full Montylle (1997). Ennen kaikkea Shooting Fish vahvistaa saarivaltakunnan elokuvatuotannon asemaa eurooppalaisen ykköskomedian lipunkantajana - ja opetuksen antajana: suuria dollaripinoja ei tarvita, jos hyviä ideoita, innokkuutta ja yritystä on riittävästi.

Shooting Fish

Lipevä hurmuri, Dylan (Dan Futterman) ja teknisesti lahjakas nörtti, Jez (Stuart Townsend) ovat Lontoon salakavalin huijarikaksikko, joka Robin Hoodin tavoin ryöstää rikkailta ja antaa köyhille (heille itselleen). Dylan ja Jez ovat varttuneet orpokodissa ja heidän suurimpana haavenaan on saada kerättyä riittävä summa rahaa herraskartanon ostamiseksi. Kaksikon elämä kuitenkin monimutkaistuu, kun he palkkaavat apurikseen hurmaavan lääketieteen opiskelijan, Georgien (Kate Beckinsale), jolla on perintöhuolia ja eettisiä periaatteita. Velikullat joutuvatkin kovan paikan eteen kummankin retkahtaessa Georgieen. Mitä tehdä uudessa tilanteessa huijaten hankituilla miljoonilla?

Hykerryttävän myönteistä meininkiä

Stefan Schwartzin käsikirjoittama ja ohjaama hulvaton tarina on kekseliäs, romanttinen, innolla näytelty, tunteellinen, pisteliäs ja tietenkin hauska veijarikomedia, joka ennen kaikkea piristää positiivisella energiallaan ja saa hyvälle tuulelle. Siitä tämä komedia palluransa myös ansaitsee. Brittipopilla syväkyllästetty Shooting Fish kannattaa ehdottomasti katsoa isommalla remmillä, sillä silloin elokuvan hulppeat piikit nousevat potenssissa. Valitettavasti herra kriitikko on niin surkea vitsinkertoja, että ei tässä sepostelussa edes yritä selittää mitään Shooting Fishin välillä jopa hysteerisen hilpeistä oivalluksista ja kohtauksista. Luotan siihen, että elokuva tekee itse oikeutta itselleen.

Shooting Fish ei maailmoja tavoittele eikä viljele moraalisaarnoja, vaikka tiettyjä aiheita velmuilun ja tuutin täydeltä tulvivan touhun tuoksinassa sivutaankin. Ohjaajan keskeisin tavoite on ollut sytyttää nuorien näyttelijöiden välinen kemia ja saada se synkkaamaan yhä uskomattomammaksi paisuvan, levottoman tarinan ja letkeän sanailun sekä nerokkaiden yksityiskohtien kanssa. Siinä hän on myös onnistunut, ja jokainen voi sen itse mitata. Veikkaan, että elokuvan loppumaton energisyys, aito innostuneisuus ja elämänmyönteisyys tarttuvat väkisinkin melkein katsojaan kuin katsojaan.

Henkisestä ummetuksesta kärsivät valittavat varmasti Shooting Fishin sisällöttömyydestä ja sanoman vähyydestä. Ja siitä vaan! Hyvän komedian ei tarvitse syleillä inhimillisen olemassaolon suuria kysymyksiä suuren taiteen tavoin. Ei todellakaan. Riittää, kun se antaa hyvän fiiliksen, saa vedet silmille ja vatsalihakset kipeiksi. Jotain sellaista tarvitsisi joka päivä, koska vaikeinta on olla hauska harmaan arjen keskellä. Ilman ahdistavaa taidetta taas voi elää vaikka läpi koko elämänsä.

* * * *
Arvostelukäytännöt