Sherlock Holmes – Arvoitusten juna kotikatsomo

"Moi, mä oon Sherlock Holmes ja mä vedän kokaa nokkaan", olisi Sir Arthur Conan Doylen luoma legendaarinen mestarietsivä saattanut tokaista videokuvaajille, jos viktoriaanisessa Englannissa olisi sellaisia ollut. Vaikka Doylen aikoina suhtautuminen päihteisiin oli toista kuin mitä se on nykypäivänä, niin ei hänenkään aikoinaan herrasmiehillä ollut tapana avoimesti notkua kiinalaisissa oopiumiluolissa tai tykittää kokaiinijohdannaista suoneen. Siksikin on niin hätkähdyttävää, että Doylen tarinoissa Holmes näin teki.

Holmes perusteli huumeidenkäyttöään silkalla ikävystymisellä, sillä tylsinä ja toimettomina ajanjaksoina hänen huippuälykkäät aivonsa kävivät ylikierroksilla ja kama auttoi mukavasti turruttamaan turhautumisen. Muun muassa Star Trek -ohjauksistaan paremmin tunnettu elokuvaohjaaja Nicholas Meyer kehitti kuitenkin omanlaisensa teorian ja kirjoitti Holmes-pastissiromaanin The Seven-Per-Cent Solution, joka oli nimetty Holmes-tarinoissa mainitun seitsemän prosentin kokaiiniliuoksen mukaan. Herbert Ross ohjasi kirjan perusteella samannimisen elokuvan, joka on kömpelösti suomennettu nimellä Arvoitusten juna.

Kirjan ja elokuvan rohkeasti tulkitsemalla Sherlockilla on selvä addiktio, joka johtuu Holmesin (Nicol Williamson) alitajuisista, tukahdutetuista lapsuuden traumoista. Salapoliisin polla alkaa pettää yhä lisääntyvän huumeidenkäytön johdosta, ja lopulta Holmes alkaa sekä kehittellä vainoharhaisia salaliittoteorioita että vainota vanhaa matematiikan opettajaansa professori Moriartya (Laurence Olivier). Doylen tarinoissa Moriarty on rikoksen Napoleon ja nerokas superrikollinen, Meyerin versiossa Moriartyn rikollinen imperiumi on vain huumehöyryisen Holmesin päässä.

Kun Holmesin tilanne vain pahenee, niin uskollinen tohtori Watson (Robert Duvall) kehittää yhdessä Holmesin veljen Mycroftin (Charles Gray) kanssa salajuonen, jolla Holmes saadaan Wieniin. Wienissä konsultoivaa etsivää odottaa konsultoiva lääkäri ja psykiatri Sigmund Freud (Alan Arkin), jonka tehtävänä on saada Sherlock tolpilleen. Wienissä odottaa kuitenkin myös yksi Holmesin uran visaisimmista tapauksista, jota hänen on ryhdyttävä ratkomaan toipilaana.

Aikoinaan kaksikin Oscar-ehdokkuutta, parhaasta käsikirjoituksesta ja parhaasta puvustuksesta, saanut elokuva tarjoaa hyvin erilaisen tulkinnan Sherlockista kuin mitä on totuttu näkemään. Käsikirjoitus on erittäin terävä ja vetovoimainen. Holmesin tulkinta Moriartyn tapauksesta ei ole perinteisen kaavan mukainen, mutta muuten mestarietsivän ansioista ja veitsenterävästä älystä ei oteta mitään pois.

Williamsonin neuroottisen nerokas ja mielialavaihteluista kärsivä yksityisetsivä pohjusti jo 1970-luvulla uudenlaisia ja aiempaa ristiriitaisempia Sherlock-tulkintoja. Williamsonin vieroitusoireista kärsivä nero on hyvin tulkittu. Hieman surumielinen ja henkisen tasapainonsa kannalta liian älykäs Holmes ei päädy missään vaiheessa miksikään huumevalistuskarikatyyriksi. Williamsonin humaani tulkinta voi seistä pystypäin samassa etulinjassa, jossa ovat myöhempien aikojen Holmes-näkemykset kuten Jeremy Brettin ylivertaisen ikoninen Holmes, Benedict Cumberbatchin Asperger-syndroomainen moderni tulkinta sekä Robert Downey jr:n eksentrisempi Holmes.

Myös muilla henkilöhahmoilla on moniulotteista luonnetta. Vaikka Robert Duvallin brittiaksentti ei oikein taitu, niin Duvallin Watsonin luonteen syvyys ja älykkyys tulevat esille väkevästi. Vahva Watson on aina hyvän Holmes-tarinan merkki. Hieman suppeamman roolin tehnyt Charles Gray on siitä harvinainen näyttelijä, että hän on esittänyt Mycroft Holmesia kahdessa eri formaatissa. Ensin Arvoitusten junassa ja myöhemmin Jeremy Brettin tähdittämässä tv-sarjassa.

Arvoitusten junan ilmapiiri ja dialogi ovat erinomaisesti linjassa Doylen luomuksien kanssa, ja myös yhtäläisyydet päätelmien avulla töitään tekevän etsivän ja ihmismielestä päätelmiä tekevän Freudin kanssa on tuotu hyvin esille. Älykäs, psykologinen lähestymiskulma yhdistyy luontevasti tarinan kolmannen näytöksen vauhdikkaaseen rikoksen selvittelyyn. Kuten Oscar-ehdokkuudestakin voi päätellä, niin puvustus ja puitteet ovat viimeisen päälle. Tunnelma on vahva erityisesti Wieniin sijoittuvissa kohtauksissa.

Holmesin hahmo on klassinen hahmo, josta on tehty ja nähty jos jonkinlaista tulkintaa viimeisen reilun 125 vuoden aikana. Osa on vaipunut unholaan, osa muistetaan vuosikymmenienkin päästä. Arvoitusten juna on yleislinjasta edukseen poikkeava outolintu, jonka psykologisempi Holmes-näkemys on nykypäivän perspektiivistä entistä relevantimpi.