Sahaava tunnelma

Kauhuelokuva edustaa lajityyppiä, jonka kiinnostavimmat ja tuottavimmat teokset tulevat useimmiten valtavirran ulkopuolelta. Kauhu vaatii toimiakseen innovatiivisuutta ja rohkeutta kokeilla rajoja. Suurissa tuotantokoneistoissa tämä ei ole mahdollista, joten pientuotantojen rohkeus ja kokeilunhalu tulevat silloin tällöin palkittua. Runsaalla miljoonalla taalalla tehty Saw tuotti Yhdysvalloissa pelkästään ensi-iltaviikonloppunaan yli 18 miljoonaa. Kaupallisen menestyksen sanelema jatko-osa saa ensi-iltansa jo syksyllä 2005.

© 2004 Lions Gate FilmsAustraliasta kotoisin olevien ohjaaja James Wanin ja käsikirjoittaja Leigh Whannellin Saw on paluuta perusasioihin, mikä on enemmän kuin tervetullutta aikana, jolloin mystinen itäkauhu ja Hollywoodin rimanalitukset ovat genrensä näkyvintä antia. Saw’n perusteet lepäävät 1960-luvun lopulla virinneessä kauhukuvastossa, jossa ihminen itsessään on kauhun ja terrorin syvin lähtökohta eikä elokuvien yhteiskunnallisilta tulkinnoilta voi juuri välttyä. Seitsemänkymmentäluvun lopulla syntyneiden Wanin ja Whannellin vaikuttimina näkyvät Tobe Hooperin Moottorisahamurhat (1974) aikalaisineen.

Saw on pienimuotoinen elokuva, jonka tapahtumat keskittyvät yhteen huoneeseen ja kahden sinne kahlehditun päähenkilön tarinaan. Tarkempi elokuvan juonen selostaminen olisi karhunpalvelus elokuvaa näkemättömälle katsojalle, sillä Saw’n katsomisjännite perustuu teoksen ennalta arvaamattomuuteen.

Takaumin avautuva tarina rakentaa kokonaisuutta, jossa pahuus piilee nykyihmisen kyvyttömyydessä arvostaa elämäänsä. Vasta taisteltuaan hengestään ihminen kykenee murtautumaan itsekeskeisyyden kehästään ja näkemään ympärilleen, kokemaan elämää. Vertaukset David Fincherin Seitsemään (1995) eivät ole tuulesta temmattuja.

Nuorten tekijöiden eduksi on sanottava, että he ovat kyenneet luomaan tyylitietoisen kokonaisuuden, jossa graafinen väkivalta ja goreilu on pidetty riittävän hillittynä ja ymmärretty kunnioittaa lajityyppiin vihkiytyneitä aikuiskatsojia. Saw keskittyy tunnelmaan hyödyntäen tehokkaasti suljettua tilaa ja ratkaistavaa arvoitusta Cuben (1997) tapaan. Rajattu tila ja sitä kautta tiivistyvä jännite olisivat kyenneet kuljettamaan tarinan loppuun ja kokonaisuus olisi säilynyt ryhdikkäänä.

Wan ja Whannell innostuvat kuitenkin levittämään juonikuvioita turhan vuolaasti sivupoluille takautumien ja rinnakkaistapahtumien kautta paljastaen niin liikaa, mutta ennen kaikkea sortaen perustarinan tiheää jännitettä. Luisuminen sarjamurhaajaelokuvien kliseisiin tylsyttää terän tunnelmasta sekä pidentää elokuvaa turhaan yli puolitoistatuntiseksi, mikä usein romahduttaa ryhdin yksinkertaisella perusasetelmalla toimivalta kauhuelokuvalta.

Visuaaliselta kerronnaltaan kekseliäs ja harkitun värimaailman varaan rakentuva Saw kärsii ahtaasta televisioruudusta, kun kuvan lumon sijaan katsojan huomio kiinnittyy tarinaan ja sen sivujuonteisiin. Tarina ei ole tarpeeksi moniulotteinen ja logiikassaan pitävä, jotta se kykenisi kannattelemaan elokuvaa visuaalisuuden kustannuksella. Valoisat ja lämpimät kesäillat eivät myöskään tarjoa parasta mahdollista ympäristöä keskittymistä vaativalle kauhuelokuvalle.

Kahden levyn julkaisulta löytyy elokuvasta kaksi eri versiota: teattereissakin nähty rated-versio sekä sitä ilmeisimmin kahdeksan sekuntia pidempi unrated-versio. Käytännössä näkyvää eroa ei ole, joten tuplajulkaisu ei liene tarpeellinen kuin asian harrastajille. Lisämateriaaleja tuplaversiossa on lyhyen making ofin ja musiikkivideon verran enemmän kuin perusversiossa.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 2 henkilöä