Kulutusyhteiskunnan peltistä kritiikkiä
Tietokoneanimaatioiden käyttö on viimeisen viiden vuoden aikana saavuttanut pisteen, jossa niiden uutuudenviehätys on aikoja sitten karissut. Kalliista tekniikasta pyritään siksi repimään kaikki mahdollinen irti. Lisäksi tuotantoyhtiöiden pysyvä tendenssi on tehdä elokuvista sellaisia, että ne tarpeen tulleen viehättävät myös laajempaa yleisöä. Ice Agen tekijöiden uutuus Robots tarjoaa kaikkea tätä kauniin siistissä paketissa. Onpa mukaan saatu ahdettua jopa ripaus yhteiskuntakritiikkiä.
Pääsankarina toilaileva Rodney-robotti on isänsä hyväksyntää hakeva nuori, joka lähtee pahaa aavistamatta Robot Cityyn omaa onneaan etsimään. Rodney hyväuskoisesti luulee, että hänen keksijän kyvyilleen löytyisi kysyntää maailman mahtivimman suuryhtiön leivistä. Kaikki ei olekaan aivan niin kuin pitäisi. Suuryhtiön kaapannut liikemies Ratchet on päättänyt lisätä voittomarginaaleja ja poistanut siksi tuotantolinjoilta roboteille tärkeät varaosat. Tilalle hän tarjoaa huippukalliita, pinnaltaan kiiltäviä "päivityksiä". Sankarimme aloittaa yhdessä löytämiensä kavereiden kanssa vastaiskun, jonka tarkoituksena on palauttaa suuryhtiön entinen hyvä johtaja Bigweld jälleen takaisin vallan kahvaan.
Robots kritisoi varsinkin alkupuolella hyvin rohkaisevalla tavalla kulutusyhteiskuntaa ja varoittaa pelkästään voittoa tavoittelevan liiketoiminnan haittapuolista. Massakulttuurin vastaisesti tekijät alleviivaavat yksilöllisten ratkaisujen ja ajattelutavan merkitystä. Kritiikin kärki ei kuitenkaan kohdistu itse järjestelmää vaan yhtä yksittäistä toimijaa vastaan. Arvostelun punainen lanka pysyy näin ollen tekijöiden hyppysissä vain tiettyinä hetkinä.
Lasten kannalta Robots tarjoaa kasapäin vauhdista meno ja tilannekomiikkaa. Pelti kolisee ja öljyvanoja roiskuu. Maisemat ja yksityiskohdat ovat silmää hiveleviä ja suorastaan karamellimaisen kauniita. Aikuisväestöä kosiskellaan liimaamalla kohtauksiin aineksia useista tunnetuista klassikkoelokuvista. Tähtien sodan ja Ihmemaa Ozin lainailu tuo kuitenkin melko vähän uutta sisällöllistä antia, sen verran puhki kuluneista ja halvoista tehokeinoista on kysymys.
Käytetyn musiikin osalta elokuva ankkuroituu hyvin vahvasti osaksi laajempaa populaarikulttuuria. Jotkut kohtauksista ovat kuin suoraan MTV:lle suunniteltuja. Asetelmiltaan Robots muistuttaa hyvin erehdyttävällä tavalla monia muita aikuisten elokuvia. Päällimmäisenä mieleen tulee Alex Proyasin keskinkertaiseksi pannukakuksi jäänyt I, Robot. Elokuvassa jopa viljellään paikoin hyvin samantapaista, lapsellisuuteen perustuvaa huumoria.
Robots on omassa sarjassaan lievästi myönteinen tuttavuus. Muutamia yksittäisiä kohtauksia lukuun ottamatta se on pääosin hyvällä maulla tehty. Suurimmat ylistyshuudot voi kuitenkin huoletta unohtaa varaosia kuhisevaan romukoppaan. Jos elokuvan öljyisen ruosteista pintaa hieman hioo, niin alta paljastuu kuitenkin aivan normaali amerikkalaisen unelman ylistys, jota paalutetaan kiinni varovaisen optimistisin ja edistysuskoisin sanakääntein. Ei tässä mitään ihmeellistä ole ja sitä paitsi on jossain määrin jopa hienoa, että tekijät edes yrittävät pumpata lasten ja aikuistenkin mieliin, että nykyisessä kulutusyhteiskunnassa on paljon epäterveitä piirteitä. Monet kuluttajat varmasti hyväksyvät perusajatuksen, että nykyisessä hajoavien laitteiden ja koneiden viidakossa tarvetta olisi enemmän varaosille kuin "päivityksille".
Dvd-painos on tekniseltä laadultaan kohtuullisen hyvä. Valikoissa seikkaileminen on jostain syystä hieman kankeaa. Lievää huvittuneisuutta herätti jälleen alkuvalikosta löytyvä tekijänoikeusspotti, jonka mukaan FBI on jo ovellasi, jos edes vilautat elokuvaa kopiointiohjelman lähellä. Tietenkään spottia ei voi ohittaa kuin pikakelauksella. Onneksi se on sentään englanniksi, muuten tenavat voisivat saada pysyviä traumoja ja luulla, että pahat poliisisedät tulevat hakemaan isukin. Ylijäämävarastosta löytyy tavanomainen valikoima poisleikattuja kohtauksia, kommenttiraidan tynkää, lyhytelokuvia ja mainoksia. Tuskinpa edes lapset jaksavat katsoa kaikkea tätä romua läpi. Ainoa vähän edes harkinnan arvoinen on interaktiivinen animaatiosarja, josta tenavat saattavat olla jopa innoissaan. Itse jaksoin veivata sarjaa noin puoli minuuttia.
Toimituskunnan keskiarvo: 2,7 / 3 henkilöä
Seuraava:
Million Dollar Baby
Arvostelu elokuvasta Million Dollar Baby.
Edellinen: Woodsman, The
Arvostelu elokuvasta Woodsman, The.