Return to the Batcave: The Misadventures of Adam and Burt kotikatsomo

Monesti elämänkertaelokuvat ovat hyvin vanhoillinen lajityyppi, oma selkeä genrensä, joiden ensi-iltapäivistä tietää Oscar-nimityskauden pikku hiljaa lähestyvän. Erityisesti taiteilijoiden elämänkerroissa usein korostetaan luovien persoonien sisäisiä ristiriitoja, vaikeuksia ja draamaa, koomikon kyyneleitä.

Tämä ei ole sellainen elokuva. Tämä on elokuva, jossa Burt Ward muistelee joutuneensa syömään lääkärin määräämänä jarrua, jotta hänen kalunsa ei näyttäisi niin isolta Robin-asuun kuuluvassa piukeassa shortsiasussa. Tällä teoksella eli Paluulla lepakkoluolaan ei voitettu Oscareita eikä pidetty kyynelsilmäisiä kiitospuheita gaaloissa, mutta hauska ja räävitön tarina päihittää aina latteat pöyhistelyt.

Elokuvallisesti Paluu lepakkoluolaan on kömpelön lonksuva tv-elokuva, jossa itsetietoisuus ja camp-arvot ovat paikoin suorastaan piinallisen korostettuja. Mutta kaikki kuuluu pelin henkeen, aivan kuten aikoinaan 1960-luvun Batman-televisiosarjassa, joka hylkäsi Batmanin synkät 1930-luvun lopun noir-juuret ja päätyi överiksi vedettyyn Lepakkomies-toimintakomediaan.

Aavistuksen verran mahakas virnuilija Adam West oli kuin luotu camp-Lepiksen rooliin, ja jäntevän innokas Burt Ward sopi kuin nakutettu hänen aisaparikseen. Siis aina silloin, kun hänen heppinsä ei erottunut liikaa shortsien vihreän kankaan läpi. Tai silloin, kun hän ei joutunut sairaalahoitoon karujen stunttikuvausten myötä.

Paluu lepakkoluolaan alkaa kehyskertomuksella, jossa seniilin oloinen Adam West (Adam West) päätyy lepakkoluolaa muistuttavasta adamwest-luolastaan gaalaillalliselle, jonne on myös kutsuttu hänen vanha kollegansa Burt Ward (Burt Ward). Kesken kaiken salaperäinen, outoja arvoituksia jakeleva konna anastaa gaalan vetonaulan eli aidon Batmobiilin, jota ei-niin-dynaaminen duo päättää lähteä jäljittämään.

Samaan aikaan, samalla Adam & Burt -kanavalla kaksikko muistelee elämiensä hurjia vaiheita, Batman-televisiosarjaan päätymistään, kulissien takaisia toilailuita ja naisseikkailuja sekä edesottamuksiaan sarjan päättymisen jälkeen. Jos ei vanha debiili kaksikko itse muista, niin heidän päässään kaikuva nostalginen kertojanääni kyllä muistuttaa. Flashback-osioissa Adam Westia esittää Jack Brewer ja Burt Wardin vihreisiin, kivuliaan tiukkoihin shortseihin astuu Jason Marsden.

Westin ja Wardin elämänvaiheet ovat paikoin hurjia, usein hyvin humoristisia ja välillä jopa hyytäviä kuten Wardia veitsellä jahdannut maaninen ex-rakastajatar. Ne ovat myös totta, tai ainakin niin totta kuin viralliset elämäkerrat ovat kaksikosta kirjoittaneet. Savolaiseen henkeen vastuu on kuulijalla, mutta pääsääntöisesti Paluun lepakkoluolaan tarjoamat muistelot pitävät paikkansa.

1960-luvun villeinä vuosina mentiin eikä meinattu, ja varsinkin West oli häpeilemätön irstailija, jolla riitti naisia joka sormelle ja joka aina ajoittain tarttui vahingossa Batgirlin eli Yvonne Craigin Bat-tisseihin kiinni kohtauksien lomassa. Kaikessa oli kuitenkin mukana veijarimaista pilkettä silmäkulmassa, ja on edelleenkin kun karismaattisesti vanhentunut West tekee estoitta pilkkaa itsestään ja omasta julkisesta mielikuvastaan.

Paluu lepakkoluolaan sisältää nostalgisen lämminhenkisen pohjavireen, joka kuuluu yhtä olennaisesti Batmanin vuosikymmeniä kattavaan historiaan kuin nykyiset, synkeämmät näkemykset. Christian Balen elämäkerrasta saa varmasti aikanaan edellä mainitun Oscar-palkitun historiikin, mutta siitä tuskin saa yhtä viihdyttävän ja hauskan kuin Adam Westin ja Burt Wardin elämäkerroista. Puolitoista tuntia on juuri sopiva mitta käydä hauskasti läpi erään aikakautensa olennaisimman voimakaksikon elämänvaiheet ja sen jälkeen karauttaa Lepakkoautolla kohti auringonlaskua.