Rakkaus on itsekäs tunne

Michael Haneke on ikävien tunteiden professori. Erityisesti Benny’s Video (1992) ja Funny Games (1997) ovat täynnä sadistista epämukavuutta, jonka kiehtovuus saa miettimään oman pääkopan terveyttä. Kyse ei ole popcornkoripallon ohessa naatiskeltavasta väkivaltaviihteestä vaan henkisestä pahoinpitelystä.

AmourItävaltalainen Haneke on sanonut, että taiteen tehtävä ei ole antaa vastauksia, vaan esittää kysymyksiä. Hän tekee sen huomaamatta ja jo pelkällä tulkinnallani elokuvassa esitetyn rakkauden luonteesta paljastan palan itsestäni.

Kärsimyksen ja autoritaarisen kasvatuksen keskelle sijoittuvan Valkoisen nauhan eräs osa on kuvankaunis, romanttinen rakkaustarina. Nuoren parin keskinäinen kunnioitus ja arvostus ovat ympäröivien kauheuksien keskellä kuin satuolentoja painajaisessa.

Amourista on puhuttu rakkauden ylistyslauluna, joka ottaa myös vanhemman polven huomioon. Mielestäni Haneken rakkaus on itsekkyydessään harvinaisen aitoa. Siinä on ruusun terälehtien aikaansaamaa pehmeyttä, mutta rakkaus on silti kuorittu populaarikulttuurin sille vuoraamasta pehmustetusta sellistä. Se nähdään sydämellisenä osana ihmisten välistä kanssakäymistä, jolla on myös pimeä puolensa.

AmourUransa ensimmäisistä töistään lähtien Haneke on tehnyt selväksi, että häntä ei kiinnosta katsojien hyvinvointi. Kulisseja tuhotaan ja normeja horjutetaan. Esitetyn näkemyksen rakkaudesta voi tulkita mustavalkoisesti joko huolehtimisen ylistyslauluksi tai tahtomattoman julmuuden esillepanoksi. Elämä ja Haneken elokuvat eivät tosin istu perinteiseen elokuvamoraalimuottiin.

Kuoleman läheisyydessä leijuvat hiljaiset, jopa staattiset kuvat eivät anna armoa. Ne näyttävät elämän viimeiset henkoset ilman ennalta laadittua koreografiaa. Toisin kuin Funny Gamesissa Haneke ei shokeeraa.

Ajoittain Haneke riistää Georgesilta (Jean-Louis Trintignant) ja Annelta (Emmanuelle Riva) liikuttavalla tavalla itsetunnon, mutta ei koskaan heidän inhimillisyyttään. Vaikka miten olisi voimansa tunnossa oleva parikymppinen, on kuvien surumielistä todellisuutta vaikea sivuuttaa. Ne paljastavat elämänvaiheen, jonka valtaosa hyvinvointivaltion kasvateista joutuu jossain vaiheessa kohtaamaan.

AmourArvokkuuden säilyttäminen on kiinni kanssaihmisistä. Luotettavat läheiset, rakkaat, pitävät yllä ihmiselämän kaltaisen illuusion, joka mahdollistaa kuolevalle näennäisesti kunniakkaan viimeisen aterian. Kiintyneisyyden varjopuoli on kykenemättömyys päästää irti. Se pidentää tarpeettomasti vaellusta, joka ei ole sen enempää helppoa katsottavaa kuin mielekästä elettävääkään.

Vaikka Valkoinen nauha ei maininnut sanallakaan demokratiaa, oli se vavisuttavan selkeä puheenvuoro moniäänisen yhteiskuntajärjestelmän puolesta. Amourissa demokratia on korvattu eutanasialla. Elokuvan vaikeimpien kohtausten äärellä haluaisin muistuttaa läheisilleni, että minulle ei saa käydä noin. Se ei saa olla yhteiskunnan valinta, roikunko koneessa vai en.

AmourYksi rakkauden määritelmä on halu laittaa toisen etu oman edelle. Rakkaus on kuitenkin luonnostaan myös itsekäs tunne. Kun toiselta ihmiseltä saa läheisyyttä, lämpöä ja rakkautta, niin miten hänestä voi luopua? Kysymys kohdataan riipaisevan riisutuissa kuvissa, joita on äärimmäisen ahdistava niellä.

Lämpöiset ensimmäiset kohtaukset vaihtuvat askel askeleelta epätoivoisempiin otoksiin. Myytti omaishoidon kaikkivoipaisuudesta hukutetaan. Pitkät, paikallaan pysyvät otokset ovat ryppyineen ja pienine iloineen täynnä sellaista dramatiikkaa, joka ei ylimääräistä dialogia tai selittelevää monologia kaipaa. Tunteet luetaan kasvoilta ja kameran liikkeistä.

Vanhukset ovat elokuvien unohdettuja. Niin sanotun suuren yleisön leffoissa heidän roolinsa on pääasiassa jakaa sankareille elämänohjeita tai olla halpa vitsi. Georges ja Anne ovat toki nähneet vauhdikkaimmat päivänsä, mutta siitä ei tehdä numeroa. Amourissa seurataan ikäihmisiä ja sillä hyvä. Se ei vaadi perusteluja, saati sitten anteeksipyyntöä.

AmourAmour on äärimmäisen taidokkaasti filmattu, tunteellisesti karhea ja syvältä puristava kuvaus rakkaudesta. Haneken mestarillista työnäytettä on ajoittain äärimmäisen vaikea katsoa sen läpitunkevan melankolian ja arkisen kammottavuuden vuoksi. Voin pahoin Amourin raastavan aitouden äärellä.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 4,5 / 11 henkilöä


Powered by Preview Networks