Punainen planeetta kotikatsomo

Hollywood unohti 1950-luvun halpojen tieteiselokuvien jälkeen Mars-planeetan vuosikymmeniksi. Nyttemmin filmikaupunki on lähettänyt tuon kiehtovan taivaankappaleen pauloihin jo useita retkikuntia, mutta ainakin tämä, Val Kilmerin johdolla uutta asuinpaikkaa maapallon väestölle etsimään lähtenyt porukka hoitaa asioitaan harrastuksenomaisesti, lähinnä virnistellen kohdalleen osuville hengenvaarallisille asioille. Astronauttien välisestä vuoropuhelusta puuttuu tyystin edes jonkinlainen yhteenkuuluvuuden tunne, vaikka hapettomassa materiassa matkataan sentään kuukausitolkulla ennen määränpäätä. Hoh-joijaa.

Uraansa vielä aloittelevan Antony Hoffmanin ohjaama Punainen planeetta sijoittuu 2050-luvulle, jolloin Marsiin yritetään tuottaa happia levien avulla. Kauniin Carrie-Anne Mossin komennossa oleva alus päätetään lähettää tarkistamaan viljelmien kunto. Mukana ovat mm. Kilmer mekaanikkona sekä Tom Sizemore ja Terence Stamp tiedemiehinä. Rajun laskeutumisen seurauksena mukana oleva tekoälyrobotti AMEE sekoaa ja retki muuttuu painajaiseksi.

Elokuvaa katsoessa huomio kiinnittyi heti avaruusalusten varsin heppoisen näköiseen ulkomuotoon, niiden liitely tähtien seassa ei oikein näytä luontevalta. Tästä mielleyhtymästä ei pääse irti elokuvan missään vaiheessa. Sen sijaan Australiassa punaisten linssien läpi kuvatut Mars-kohtaukset ovat atmosfääriltään erinomaisia ja tuovat mieleen Edgar Rice Burroughsin vanhojen Mars-kirjojen ilmapiirin.

Burroughsin John Carter -sankaria tuleekin ikävä, kun Punaista planeettaa katsoo. Kilmer näyttelee kuin kroonisessa krapulassa ja Moss on varsin ulkokultainen, kun käy vuoropuhelua hänen toimiaan jatkuvasti kehuvan aluksen tietokoneen kanssa. Tom Sizemore on sentään laihduttanut runsaasti sitten edellisen John Gotti -roolinsa. Näin elokuvan parhaan roolin tekee tuo hulluksi tuleva robottiotus AMEE, jonka pyrähdykset ja sissitaktiikka sentään näyttävät aidoilta.

ks. ensi-illat: - Marsista ei mitään uutta - Moraali kasvaa Marsissa