Piranha 3D kotikatsomo

Ranskalainen ohjaaja Alexandre Aja osasi vastata oikein kahteen kysymykseen ja voitti palkinnoksi ”haluatko remake-ohjaajaksi” -kilpailun jo kolmatta kertaa putkeen. Edellisten tuotantokausien jäljiltähän syntyivät The Hills Have Eyes -remake (2006) sekä aasialaisen kauhuleffan jenkkiversiointi Mirrors (2008).

Kysymyksistä ensimmäinen oli seuraava: Mikä haisee kalalle mutta maistuu kanalta? Tietystikin uhkea bikinipimu, jota paraikaa syö lauma verenhimoisia piraijoita. Toinen kysymys oli luonteeltaan retorisempi: Voiko nuorten, nättien ja hyvälihaisten naisten tissejä, mielellään paljaita sellaisia, olla camp-arvoja tavoittelevassa kauhupätkässä koskaan liikaa? Ei, ei voi.

Piranha 3D:n kalajutut ovat tuttuja vuosikymmenten varrelta. Roger Cormanin tuottama ja Joe Danten ohjaama Piranha (1978) oli Tappajahain evänjäljissä uiva, lähes puhtaasti komediallinen kauhuelokuva. Sen jatko-osa oli pahamaineinen, käsittämättömän sekava ja tahattoman koominen kalkkuna, jonka ohjasi James Cameron, mies joka sittemmin ohjasi miljardin tuottaneen tahattoman koomisen Avatar-kalkkunan. Lisäksi samasta kalansaaliista on keitetty sopaksi niin ensimmäinen Piraija-remake -elokuvakin (1995) kuin yltiöpäisen parodinen Mega Piranha (2010).

Piraijoita on siis elokuvahistorian saatossa riittänyt popsimassa ihmiskarjaa, mutta Aja ei ole juuri tuijottanut aiempien tekeleiden juoniin tai henkilöhahmoihin. Hyvä niin, sillä tämäntyyppisessä elokuvassa ei olekaan syytä tuijottaa juuri muuta kuin tissejä ja verisiä kalanruoka-efektejä.

Tissejä onkin mukavasti tarjolla, mutta määrä ei korvaa täysin laatua. Käytössä on turhan yksipuolinen, kuppikokoon ja silikoniin panostava jenkkihinkkimallisto, jonka antia esittelevät muun muassa pari elokuvaan värvättyä B-luokan pornotähteä. Missä ovat eri malliset, luonnollisemmat ja vähän pienemmätkin ketunnenät, kysyy eurooppalaisen diversiteetin harras kannattaja.

Jos joku teoksen juonta kaipaa, niin 20 000 vähäpukeista nuorta on bilettämässä vuotuisissa kevätjuhlissaan järvellä, kun järven pohjasta avautuu järistyksen myötä onkalo, ja onkalosta puskee esiin lauma esihistoriallisia piraijoita, joiden ainoana funktiona on päästä mutustamaan ja matustamaan järvi tyhjäksi ihmisistä. Edellä mainittu rintavarustusten riittävyys tulikin jo käsiteltyä, mutta kolikolla on toinenkin puoli, ja siinä suhteessa Aja epäonnistuu. Piraijat ja piraijoiden hyökkäykset näyttävät kömpelöiltä ja liian keinotekoisilta.

Ennen vanhaan vastaavat efektit tehtiin käsityönä ja niihin panostettiin persoonallisemmin. Nykypäivän yksi kirous on liiallinen turvautuminen tietokone-efekteihin, ja se on kaataa Piranha 3D:nkin. Digitaalisesti tehtyjen kalojen hyökkäyksetkin näyttävät digitaalisilta, ja kliinisyydessään epäkiinnostavilta. Aidon näköisiähän hyökkäykset eivät tietysti voi ollakaan, onhan kyse kuitenkin lähinnä kesähupailukauhusta, mutta näyttäisivät nyt edes muovisilta eivätkä kehnoilta virtuaaliotoksilta.

Koska elokuva täyttää tissejä ja kauhua -lupauksistaan vain osan, se pakottaa katsojansa keskittymään odotettua enemmän näyttelijäsuorituksiin, draaman kaareen ja dialogiin, mikä ei ole koskaan hyvä vaihtoehto tämän lajityypin teoksissa. Asiansa tuntevat toki hymähtävät, kun Tappajahaissa ollut Richard Dreyfuss joutuu kalojen syömäksi, ja pari muutakin vastaavaa sivuroolia piristävät kaikessa laskelmoivuudessaankin. Silti Piranha 3D jättää varsin valjun sivumaun. Elokuva ei ole tarpeeksi camp, ei tosissaan tehty kauhuelokuva eikä niin huono, että se jäisi mieleen, joten teos jää väliinputoajaksi.

Bluray-versiossa on mukana kaksi versiota elokuvasta, perinteinen sekä 3D-versio. Hetken aikaa tuijottelin 3D-versiota kaapin pohjalta ongittujen punavihreiden lasien lävitse. Ontuvan ja kömpelön näköiset 3D-efektit eivät antaneet mitään lisäarvoa elokuvalle, kuten eivät millekään elokuvalle tähän mennessä, joten tunsin itseni erittäin typeräksi istuessani sohvalla pahviset ufolasit päässäni 3D-hömpötyksen uusimpana uhrina. Minusta ei punavihreää saa edes punavihreillä laseilla, joten nakkasin kakkulat nurkkaan ja jatkoin elokuvaa arvokonservatiivisessa Piranha 2D-hengessä.