Pikku korppi ja suuri kilpa-ajo kotikatsomo

Perheen pienimmille suunnattuja pitkiä animaatioita on tarjolla harvakseltaan. Pikkuväen tarjonnassa pääpaino on lyhyissä animaatioissa, joita paketoidaan tallenteille isommiksi kokonaisuuksiksi. Kotikatselussa ne ajavatkin asiansa, sillä päiväkoti-ikäisille lyhyet tarinat toimivat usein parhaiten.

Kokopitkän animaation mittoihin tehty saksalainen Pikku korppi ja suuri kilpa-ajo (2015) käväisi viime vuoden lopulla teatterikierroksella, mitä on pidettävä tärkeänä asiana. Vaikka tämän tyyppiset elokuvat eivät olekaan mitään katsojamenestyksiä, on valkokangasohjelmistossa suotavaa olla edes jonkun kerran vuodessa pienimillekin katsojille sopivaa tarjontaa, sillä jostain elokuvissa käyminen on aina aloitettava.

Isolla kankaalla värikylläisen animaation lumovoima riittää pienellekin lapselle reiluksi tunniksi vaikka tarina ei täysin mukaansa tempaisikaan. Kotikatselussa on usein toisin ja kilpailu tarjonnassakin on jotain aivan muuta. Tallennepuolella Pikku korpin kohtalona saattaakin olla suositumpien animaatioiden jalkoihin jääminen.

Tarina räväkästä ja omapäisestä korpista, jonka on opittava pelaamaan yhteen kavereiden kanssa, on kaikessa kannustavuudessaan kannatettava, mutta käsikirjoitus kärsii pitkälti samoista perusongelmista kuin hieman isommille suunnattu vastikään ensi-iltaan tullut toinen saksalaisanimaatio Riku Haikara.

Kummastakin animaatiosta uupuu se lumo, jolla lapsikatsoja saadaan uppoutumaan tarinaan ja sen maailmaan. Lumo syntyy hahmoista ja lapsen tasolla toimivista jännitteistä. Pikku korpissa autokilpailu toimii jotenkuten kokoavana jännitteenä, mutta hahmoista uupuu samaistuttavuus, joka on lapsille kenties tärkein tekijä tarinaan uppoutumiselle. Pikku korpin hahmot ovat varsin teennäisiä moniin muihin lastenanimaatiohahmoihin verrattuna.

Koko perheen elokuvahetkenä Pikku korppi ja suuri kilpa-ajo menettelee, joskaan se ei kilpailuasetelmassa pärjää suositumpien ja vauhdikkaampien animaatioiden kanssa.