Tasa-arvosta ja naisten välisestä solidaarisuudesta sokerikuorrutuksella

1960-luvun Mississippiin sijoittuva elokuva kertoo rohkeasta kirjaprojektista, joka pyrkii antamaan äänen varakkaiden valkoisten perheiden kotiapulaisina työskenteleville afroamerikkalaisille naisille. Kaltoin kohdeltujen piikojen tarinaa lähtee kirjoittamaan auki nuori ja idealistinen Skeeter. Projektia varjostaa pikkukaupungin konservatiivinen ja rasistinen yhteisö, jota patriarkat johtavat ja seurapiirikotirouvat pitävät pystyssä.

The HelpEri lajityyppien ominaispiirteitä hyödyntävä elokuva on tyylillinen sillisalaatti: siinä yhdistyvät epookkidraaman mahtipontisuus ja sentimentaalisuus sekä romanttisen komedian kepeys. Tekijät ovat ehkä haukanneet liian ison palan, sillä lopputulos on paikoitellen hajanainen ja päämäärätön. Elokuva on myös liian pitkä: teemat olisivat tulleet käsitellyksi napakammin ilman turhaa pehmittelyä ja häivytystä.

Elokuva etenee kuitenkin johdonmukaisesti yksityisestä yleiseen sekä juonen että teemojen tasolla. Kun yksittäisten naisten tarinat kerrotaan auki, niistä tulee jotain yleistä ja poliittista. Piioissa tuodaan esiin se, miten epätasa-arvoisessa kohtelussa sukupuoli, etninen tausta ja luokka-asema, jopa siviilisääty, kietoutuvat yhteen: nainen voi olla ”vääränlainen” monella eri tapaa.

The HelpElokuvassa korostuu Skeeterin kasvutarina: se miten yhteisön valtavirrasta poikkeava nuori nainen saa vähitellen rohkeutta toteuttaa unelmiaan. Mielenkiintoisempaa olisi kuitenkin ollut keskittyä vielä enemmän itse piikojen elämäntarinoihin. Tavallaanhan piiat eivät saa omaa ääntään elokuvassa missään vaiheessa kuuluviin, sillä heidän tarinansa kertoo valkoinen, keskiluokkainen ja koulutettu nainen. Lisäksi tietynlainen siirappisuus ja hampaattomuus taittavat terävimmän kärjen tasa-arvon puolesta puhuvasta sanomasta.

Piiat on alusta loppuun naisten elokuva. Se käsittelee naisten elämää miesten hallitsemana aikana – erityisesti sitä miltä tuon ajan yhteiskunnallinen ilmapiiri näytti sosiaalisen hierarkian pahnanpohjimmaisten eli piikojen näkökulmasta. Voimakastahtoista piikaa, Minny Jacksonia näyttelevä Octavia Spencer sai sivuroolistaan Oscarin. Elokuvassa on kuitenkin useita tasavahvoja roolisuorituksia ja päähenkilöitä. Tämä yksityiskohta korostaa elokuvan kantavaa teemaa: ennen kaikkea Piiat kertoo naisten välisestä, rajat rikkovasta solidaarisuudesta.

The HelpPuutteistaan huolimatta Piiat on kokonaisuudessaan hieno ja viihdyttävä elokuva. Sitä on nautinnollista seurata huolellisesti rakennetun historiallisen miljöön ja hyvien näyttelijäsuoritusten ansiosta. Lisäksi se onnistuu välittämään tärkeät teemansa katsojalle mieleenpainuvasti ja tunteisiin vetoavasti.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,6 / 7 henkilöä


Film trailers by Filmtrailer.com