Voi vainolaisen hurmehella peittää maan

Goottilaisen kauhutaruston amerikkalaisia helmiä on Washington Irvingin novelli Sleepy Hollow’n legendasta, päättömästä ratsumiehestä, joka omasta vajavaisuudestaan turhautuneena etsii itselleen yhä uusia korvikepäitä. Tim Burtonin filmiversio alkaa New Yorkista aivan 1800-luvun kynnyksellä, kun oikeamielinen ja valistuksen järkiajattelun omaksunut nuori konstaapeli Ichabod Crane (Johnny Depp) lähetetään korruptoituneiden esimiestensä jaloista Sleepy Hollow’n pikkukaupunkiin tutkimaan brutaaleja murhia.

© 1999 Paramount Pictures - Mandalay PicturesPian hänelle esitellään pääepäilty, julman saksalaisen palkkasoturin haamu (takautumajaksoissa vanha kunnon kalmanaama Christopher Walken), joka päättömänä karauttelee tummalla ratsullaan katkomassa sopivia päitä. Ichabod ei tyydy niin yksinkertaiseen selitykseen, vaan alkaa tonkia kaupungin salaisuuksia. Taustatukea ja suloisuutta työhön antaa kaupungin mahtimiehen tytär Katrina van Tassel (Christina Ricci), jolla kuitenkin on myös omat mysteerionsa. Ja kuten kaikissa hyvissä kauhutarinoissa, löytyy kaupungin väestöstä ennen pitkää niin mustasydämisiä ihmisiä, että heihin verrattuna hurmehenkinen kirvesmies on aika syyntakeeton mörkö, vaikka omaakin ihailtavan työmoraalin…

© 1999 Paramount Pictures - Mandalay PicturesViistojen visioiden ja synkkien sävyjen mestari Tim Burton on tarttunut aiheeseen itseoikeutetusti, eikä hänen elokuviensa ystävien tarvitse taaskaan pettyä. Elokuvan tummanpuhuva tyylikkyys on, paitsi tyylipuhdasta Burtonia, myös selkeä kunnianosoitus englantilaisen Hammer-yhtiön kauhuperinteelle, jota edustaa myös Hammerin suurimman näyttelijän, vampyyriveteraani Christopher Leen lyhyt mutta intensiivinen esiintyminen elokuvan alussa. Hänen tummassa katseessaan on edelleen sitä jotain… Päätön ratsumies tarjoaa silmiemme eteen usvaiset hautausmaat, ulvovat sudet, vääntyneet puut ja kummitusmetsät täyttäen näin kaikki kauhuromantiikan vaatimukset. Elokuvan värimaailma koostuu mustasta, harmaasta ja hopeanvalkoisesta, jota elävöitetään loppua kohden tihenevin punaisin välähdyksin.

Burton olisi saanut luottaa omaan kykyynsä tehdä pelkästä tunnelmasta selkäpiitä karmivaa kauhua. Päättömässä ratsumiehessä veri ei ainoastaan tihku vaan myös suihkuaa ja ryöppyää, mikä vetää paikoin pahasti splatterin puolelle - ellei tämä sitten ole sitä Burtonin huumoria, joka muutenkin on melko mustaa ja rakentuu pääosin Ichabodin olemukselle, jonka kohellukset, poskilihasten nyinnät ja kulmakarvojen kohottelut Johnny Depp tuo esiin tinkimättä vähääkään viileydestään.

© 1999 Paramount Pictures - Mandalay PicturesPäätön ratsumies vetää - jälleen Tim Burtonin elokuville ominaisesti - type castingin äärimmilleen, eli rooleihin on valittu vastaavanlaisista yhteyksistä tunnetut näyttelijät. Johnny Deppin Ichabod on puhtaine sydämineen ja kummallisine, "tieteellisine" laitteineen välillä aivan ilmetty Saksikäsi-Edward. Katrinan velhomainen kauneus saa lisäpontta, kun tietää Christina Riccin varttuneen Addamsin perheessä. Sama menneiden roolien jatkumo toimii myös jo mainittujen kahden Christopherin kohdalla, ja näin näyttelijäsuoritukset saavat aivan uudenlaista syvyyttä. Tästä voi koitua myös haittaa. Jos Burton on halunnut pitää viattomuuden verhoa Katrinan äitipuolen yllä, hänen olisi pitänyt valita rooliin joku muu kuin Miranda Richardson. Nyt tämän erinomaisen, nartturooleistaan tunnetun näyttelijättären ylle laskeutuu heti epäilyksen varjo… paljastamatta juonta sen enempää.

Elokuvassa esitellään myös tyyliteltyä historiallista ajankuvaa. Sleepy Hollow’ssa kohtaa kolme elämänkatsomusta: Ichabodin edustama luonnontieteellinen ajattelu, uskonnollinen puritanismi ja vanhat uskomukset ja taiat, joiden hallitseminen on poikkeuksetta naisten aluetta. Itse asiassa kaikki elokuvan naiset tuntuvat hallitsevan joko mustan tai valkean magian salat, mikä muistuttaa katsojaa siitä, että eletään paitsi päättömien ratsumiesten myös noitavainojen aikakautta. Puritanismi kun ei sävyeroja liiemmin tutki… Joka tapauksessa Päätön ratsumies edustaa pitkästä aikaa vanhaa kunnon kauhuromantiikkaa ollen paikoin turhan hurmeinen mutta suurelta osin lumoava, maaginen satu. Ehkei kuitenkaan iltasatu.

ks. ensi-ilta

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,2 / 9 henkilöä



Lue myös