Numeromurha kotikatsomo

Otsikossa mainitut ylivertaisina itseään pitävät ja erittäin älykkäät nuorukaiset päättivät suunnitella kieltolain aikaisessa Chicagossa täydellisen ja sattumanvaraisen murhan jäämättä kiinni. Ei onnistunut. Nyt samaa yritetään 2000-luvun Yhdysvalloissa, kun Richard (Ryan Gosling) ja Justin (Michael Pitt) haluavat jännitystä muuten niin tylsään elämäänsä. FBI-agentti Sandra Bullockin kauniille harteille jää poikien kiinniotto. Hienon Nuori naimaton nainen -elokuvan (1992) ohjaaja Barbet Schroederin uusi elokuva Numeromurha (2002) on tusinatuote, jossa ei ole mitään yllättävää.

Tällaisia älykkömurhia käsittelevien elokuvien - muistanette esimerkiksi Hitchcockin Köyden - päätarkoitus on selvittää rikoksen tekijät heti alussa ja kuvata sitten heidän hikoiluaan poliisien lähestyessä. Niin tässäkin. Ongelmana on kuitenkin Bullockin agentti Cassie Mayweather, hyvä poliisi, mutta hauras ihmisenä, jonka henkilökohtaisia ongelmia, kuten esimerkiksi miespelkoa, ei kuvata tarpeeksi analyyttisesti vaan vain ohimennen huitaisten. Heti, kun Cassie ottaa parilla lauseella puhuakseen asioistaan, ei aikaakaan, kun tarina on siirtynyt jo muualle. Pintaa raapaisten roolihahmoista puuttuu väkisinkin uskottavuus.

Numeromurha on Bullockille nykyisin valitettavan tyypillinen rooli. Hänelle tarjotaan ison rahan näennäisen laadukkaita produktioita, jotka hän käsikirjoituksen luettuaan hyväksyy ymmärtämättä roolin vaatimaa syvällistä paneutumista sen toimintaympäristöön. Nykyisin Bullock paitsi näyttelee ja tuottaa, valvoo myös tuottamansa televisiosarjan kuvauksia, toisin sanoen hyörii joka suuntaan. Tässä tilanteessa managerin olisi hyvä sanoa: "Kuulehan nyt, et voi tehdä kaikkea. Nyt istutaan alas ja valitaan sinulle oikein vaativa ja näyttelijänlahjasi paremmin esiin tuova rooli, johon keskityt kokonaisvaltaisesti. Nyt kun tällaisia rooleja vielä sinulle tarjotaan."

Numeromurhan mieleenpainuvimmat roolit tekevätkin murhaajia esittävät nuoret kyvyt Gosling ja Pitt, joiden välillä säkenöi jopa homoeroottisuutta muistuttava side. Miesten keskinäinen riippuvuus ja kilpailu siitä, kumpi suhdetta oikein ohjaa, on ohjaaja Schroederilta kelpo ammattitaitoinen suoritus. Sääli, että muuten elokuvasta saa säkenöintiä hakea.