The New York Ripper kotikatsomo

Italialainen Lucio Fulci on kulttiohjaaja sanan varsinaisessa merkityksessä. Tuottelias mies ohjasi liudan elokuvia, joista suuri yleisö ei innostunut mutta joilla on tietyissä piireissä erittäin vahva fanipohja. Fulci ohjasi avoimesti ja pystypäin roskaelokuvia, ja juuri tämä on Fulcin vahvuus. Sokeiden keskellä yksisilmäinenkin on kuningas, ja B-luokan kauhupläjäyksien keskellä Fulci oli vahvoilla. On parempi olla mestari divarissa kuin ynnämuut-yrittäjä valtavirrassa.

Fulci oli normaalisti omimmillaan zombi-aiheisissa sekä efektien että juonen kannalta erittäin sotkuisissa kauhusplatter-teoksissa, joissa hurmehella peittyi maa ja kälyisen kalmaiset epäkuolleet höökivät päälle. Yksi Fulcin tunnetuimmista, maineikkaimmista ja pahamaineisimmista teoksista ei kuitenkaan sisältänyt zombeja tai yliluonnollista pelottelua. Sen sijaan se tarjosi naisvihamielisen, Aku Ankan äänellä kaakattavan psykopaatin, joka silpoi New Yorkin naisia erittäin piinallisin ja väkivaltaisin metodein.

Lo Squartatore di New York eli The New York Ripper eli Viiltäjä herätti ilmestyessään hysteeristä inhoa ja äkkireaktioita aikalaisviranomaisissa, jotka kiireen vilkkaa pistivät teoksen sensuurilistoille tai muuttuivat itse viiltäjiksi ja viilsivät elokuvasta minuuttikaupalla kohtauksia pois. Nyt tarjolla on omanlaisenaan kulttuuritekona ohjaajan versio teoksesta.

Sarjamurhaajatrilleri on mainettaan selkeästi parempi, sillä siinä on oma, hieman unenomainen tunnelmansa ja alan tyylikeinoja hyödyntävä draaman kaari. Tarina etenee varsin loogisesti ja omalla rytmillään loppuun siitä huolimatta, että Fulcin elokuvissa käsikirjoitus oli usein vain jonkinlainen ohjenuora, josta aloitettiin mutta johon ei välttämättä lopetettu. Fulci otti eri pikkurooleihin näyttelijöitä, jotka olivat usein esiintyneet B-luokan elokuvien konnina. Tämän avulla Fulci tarjoaa katsojalle useita vääriä johtolankoja ennen kuin murhaajan identiteetti paljastuu.

Elokuvan tunnelma on edelleen väkevä, eikä teos ole menettänyt intensiteettiään tarinan vaeltaessa New Yorkin suttuisissa pornoluolissa ja alamaailmassa. New York on nykyisin siistiytynyt tietyiltä osin, mutta elokuvan tekohetkellä kaupungissa oli varsin levotonta ja kaupunkia terrorisoi moni oikeakin sarjamurhaaja.

Kuuluisat viiltelykohtaukset ovat saaneet pahan maineen, mutta loppujen lopuksi ne ovat kaikessa armottomuudessaan perusteltuja elokuvan tyylin, aiheen ja kerronnan kannalta. Kieltämättä kamera nuolee ahnaasti naisten ihoja lähikuvissa samalla kun partaveitsi halkaisee nännin tai silmämunan, ja Fulcille naisten sisään työntyvä veitsi on häpeämätön ja peittelemätön yhdynnän vertauskuva.

Otoksien on kuitenkin tarkoituskin herättää epämiellyttäviä ja vaivaantuneita tuntemuksia, ja tässä suhteessa elokuva eroaa nykypäivän kidutuspornoelokuvista, joiden tarkoituksena on lähinnä saada katsojansa kiihottumaan silpomisesta tai turruttaa aistit yhä överimmäksi käyvällä menolla. Erityisesti Saw-sarjassa ei enää ihmemies MacGyverkaan pärjäisi äärimonimutkaisten kuolemanansojen seassa.

Fulcin yksi hätkähdyttävimmistä ja iljettävimmistä tehokeinoista on murhaajan Aku Ankalta kuulostava kaakatus ja nasaaliääni. Suurin osa yhdistää Akun mielessään lapsuuden hyviin muistoihin, joten Akun äänen uusi konteksti hirvittävien kidutuksien lähikuvissa on yksinkertainen mutta tehokas konsti, jonka voi keksiä vain Fulcin tapainen B-luokan kauhuelokuvien kulttimestari.