New Orleansin Frankenstein kotikatsomo

Mary Shelleyn Frankenstein on populaarin kauhukuvaston peruskiviä. Lähes kaikkia kauhun ja tieteisfiktion ihmisyyspohdintoja voi pitää Frankensteinin jälkeläisinä. Itse tohtori Frankenstein luomuksineen on seikkailut lukuisissa elokuvissa. Useita filmatisointeja vaivaa tylsyys niiden toistaessa samaa tarinakaavaa. Niinpä mielikuvituksella nykypäivään viritelty versio herättää ainakin periaatteellista kiinnostusta.

Alkujaan kyseessä oli kirjailija Dean Koontzin televisiosarjaksi tarkoittama luomus, jonka toimenpaneviin tuottajiin Martin Scorsesekin lukeutui. Koontz kuitenkin riitautui USA Cable Networkin kanssa ja lähti projektista. Tv-sarjan pilotin tähteistä tehtiin tv-elokuva, jonka kohtalaisen nimekäs näyttelijäkaarti on peräisin sarjan ja pilotin suunnittelusta. Elokuvallistamisesta huolehtivat Salaisia kansioitakin käsikirjoittanut John Shiban ja saksalaisohjaaja Marcus Nispel, joka muistettaneen parhaiten Texasin moottorisahamurhien uudelleenfilmatisoinnista.

Rikkonaisista tuotantotaustoista harvoin syntyy elämää suurempia elokuvia, eikä New Orleansin Frankenstein ole mikään poikkeus. Omassa videokauhun sarjassaan se kyllä lunastaa paikkansa poliisijännärin kuosiin rukattuna iltaviihdekauhuna. Käsikirjoituksen perusasetelma riittää kantamaan alle puolitoistatuntisen elokuvan ja Nispelin teknisesti hyvä ohjaus sekä riittävän karismaattiset roolisuoritukset – Adam Goldbergin hutilointia lukuun ottamatta – takaavat elokuvasta siedettävän välipalan kauhun kuluttajille.

Televisiosarjan pilotin luonnetta ei kuitenkaan ole onnistuttu hiomaan pois. Henkilöhahmot jäävät pahasti vajaiksi, koska niiden on todennäköisesti suunniteltu täydentyvän sarjan edetessä. Tarinaa kuljetetaan myös turhan monella taholla, mikä tekee lyhytkestoisesta elokuvasta kokonaisuudeltaan nykivästi etenevän. Loppuratkaisu on luonnollisesti avoin, jotta sarjalle olisi jäänyt perusteet jatkua; itsenäiselle elokuvalle tällainen ratkaisu ei ole toimiva, ja jatko-osiakaan tälle tuskin tehdään.