Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä kotikatsomo

Nälkäpeli-sarja oli hyvin suosittu 2010-luvulla. Kolme kirjaa ja neljä elokuvaa kertovat nuoren Katniss Everdeenin tarinan tappavasta Nälkäpelistä selviytymisestä vallankumouksen keulakuvaksi. Vuonna 2020 Nälkäpelien kirjoittajalta, Suzanne Collinsilta, ilmestyi neljäs Nälkäpeli-kirja Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä. Kirja keskittyy 18-vuotiaaseen Coriolanus Snow’hun, joka tunnetaan aikaisemmissa teoksissa tyrannimaisena Presidentti Snow’na. Esiosan on ohjannut jo kolme aikaisempaa Nälkäpeli-elokuvaa ohjannut Francis Lawrence.

Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä (The Hunger Games: The Ballad of Songbirds & Snakes, 2023) sijoittuu 64 vuotta ennen Nälkäpelin (The Hunger Games, 2012) tapahtumia. Panemin (entisen Yhdysvaltojen) pääkaupungissa Capitolissa asuva Coriolanus Snow (Tom Blyth) on nuori ja karismaattinen opiskelija, joka havittelee haluttua Plinth-palkintoa palauttaakseen perheensä hupenevan vaurauden. Voittaakseen palkinnon opiskelijoiden täytyy ensin vakuuttaa Nälkäpelissä kisaavien tribuuttien mentorina ja saada ihmiset kiinnostumaan Nälkäpelin katsomisesta. Snow’n tribuutiksi määrätään Lucy Gray Baird (Rachel Zegler). Coriolanus ja Lucy Gray tekevät kaikkensa, jotta Coriolanus voittaa palkinnon ja Lucy Gray selviytyy. Samalla he löytävät toisistaan tukea ja turvaa.

Elokuva ottaa hyvin erilaisen näkökulman, kuin aikaisemmissa Nälkäpeleissä, sillä tässä seurataan sankarin sijaan pahista. Pahistarinoiden tarkoituksena on näyttää eri puolia usein tarinoiden yksiulotteisen pahoista henkilöhahmoista. Tällaisissa tarinoissa on toisinaan se sudenkuoppa, että pahiksista tehdään liian sympaattisia ja heistä yritetään luoda sankareita. Tämä voi tietyissä tapauksissa toimia, mutta Presidentti Snow’n kaltaisen henkilöhahmon kohdalla se ei toimisi. Elokuva osaa tasapainottaa hetket, jolloin Snow’ta kohtaan voi tuntea sympatiaa sekä jolloin henkilöhahmon kyseenalainen luonne paistaa läpi. Tarina ei yritä missään vaiheessa maalata hänestä sankaria, vaan kertoo siitä, miten fasistinen johtaja voi syntyä.

Näyttelijät tuovat hienosti eri näkökulmia tarinaan henkilöhahmojen kautta. Muun muassa kiero Dr. Gaul (Viola Davis), vapaa sielu ja muusikko Lucy Gray, Coriolanuksen empaattinen serkku Tigris (Hunter Schafer) luovat kiinnostavan asetelman Snow’n rinnalle, joka on tietyllä tavalla vielä tyhjä taulu. Ehkä juuri tästä syystä Tom Blythin Coriolanus Snow ei ole täysi kopio Donald Sutherlandin näyttelemästä presidentistä. Blythin roolisuoritus on suurimmaksi osaksi hyvin vähäeleinen ja hillitty, ja välillä jää katsojan tulkinnanvaraan, mitä henkilöhahmo oikeasti ajattelee. Tämä sopii mielestäni tähän versioon henkilöhahmosta, joka ei ole vielä täysin kehittynyt pahaksi.

Mikä tekee Nälkäpeli-elokuvista vakuuttavia, on kiinnostavan konseptin ja tarinan yhdistäminen poliittisiin teemoihin tavalla, joka ei jää fantasian tasolle. Balladi laululinnuista ja käärmeistä ei vain kerro Nälkäpelin alkuajoista ja sarjan pääpahiksen syntytarinan, vaan myös siitä, miten totalitaariset hallinnot syntyvät ja kehittyvät.

Yksi olennaisista kysymyksistä elokuvassa on, miksi Nälkäpeli nähdään tarpeellisena. Nälkäpeliä oikeutetaan samalla tavalla kuin totalitarismia eli sillä että ihmisiä on hallittava äärimmäisin keinoin. Tähän liittyy myös kysymykset siitä, mitä Nälkäpeli kertoo ihmisyydestä. Millaisena ihmisyys näyttäytyy sen ylläpitäjien ja sinne joutuvien ihmisten kautta. Olennaista onkin, nähdäänkö ihmiset luonnostaan pahoina vai hyvinä ja voiko ympäristö vaikuttaa ihmisluontoon.

Teemat ihmisyydestä ja vallasta ovat yhteydessä henkilöhahmoihin ja varsinkin Coriolanukseen. Koska tarina kertoo pahiksen syntytarinan, elokuva pistää miettimään, onko Snow paha luonnostaan vai tuliko hänestä paha kaiken sen jälkeen, mitä hän on kokenut.

Kaksi ja puolituntisen elokuvan pituutta helpottaa, että tarina on jaettu selvästi kolmeen osaan. Pituudesta huolimatta elokuvan kolmas osa tuntuu aika nopeatempoiselta. Viimeisessä osassa annetaan kuitenkin tarpeeksi aikaa tarinan tärkeimmille kohdille, joten tarinankerronta ei lopussa kärsi liikaa.

Audiovisuaalisesti vaikuttava Balladi laululinnuista ja käärmeistä kuvaa ihmisyyttä sen eri muodoissa. Elokuva on kiitettävä lisä ajatuksia herättävään elokuvasarjaan. Elokuva ei sinällään anna mitään uutta tärkeää infoa tai paljastuksia muiden Nälkäpeli-elokuvien kontekstiin, vaan keskittyy kertomaan pääpahiksen tarinan tietystä näkökulmasta poliittisia teemoja unohtamatta.