Muumipeikko ja pyrstötähti kotikatsomo

Tove Janssonin 1930-luvulla luomat muumit nousivat kirjojen sivuilla suosioon kolmannen muumikirjan, Taikurin hatun (1948) myötä. Muumien todellinen maailmanvalloitus alkoi kuitenkin vasta myöhemmin. Muumien läpimurto audiovisuaalisessa kulttuurissa tapahtui 1990-luvun alussa japanilais-suomalais-hollantilaisena yhteistyönä tehdyllä animaatiosarjalla Muumilaakson tarinoita, joka on sittemmin noussut klassikkosarjan asemaan. Muumilaakson tarinoita on esitetty 124 maassa ja Suomessa sitä esitetään edelleen televisiossa.

Sarjan jälkeen samaisena yhteistyönä syntyi ensimmäinen pitkä muumielokuva, Muumipeikko ja pyrstötähti, joka perustui Janssonin samannimiseen ja järjestyksessä toiseen muumikirjaan vuodelta 1946. Ensimmäisen muumikirjansa Muumit ja suuri tuhotulva Jansson kirjoitti jo talvisodan aikana, mutta se ilmestyi vasta jatkosodan jälkeen 1945 – suomennos vasta vuonna 1991.

Muumipeikko ja pyrstötähti kertoo muumiperheen asettumisesta Muumilaaksoon, jonne muumiperhe on aiemman teoksen tarinassa muuttanut. Muumilaakson auvoa uhkaa kuitenkin taivaalta syöksyvä komeetta, jonka tuloa Muumipeikko lähtee selvittämään tähtitornille yhdessä Nipsun kanssa. Matkalla he tapaavat Nuuskamuikkusen ja tähtitornilla Niiskun ja Niiskuneidin. Lopulta komeetta ajaa muumit ystävineen evakkoon suureen luolaan.

Muumipeikon ja pyrstötähden tarinaa voi pitää vertauskuvana Suomen kokemasta sodasta. Muumilaakso on kuin 1930-luvun Suomi, jonka rauhaisa idylli murentuu ylivoimaisen uhan edessä. On jätettävä kotinsa ja lähdettävä pakoon. Uhrautuvalla sankaruudella kaikki kuitenkin pelastuvat ja uhan vetäydyttyä elämä palaa uomiinsa.

Muumitarinoissa Jansson käsitteli vaikeitakin aiheita ja yhteiskunnallisia teemoja, joiden tulkinnallisuus on ollut tarinoiden suuri voimavara, joka rikkaan kielen ohella kiehtoo myös aikuisia. Tulkitsee Muumipeikon ja pyrstötähden tarinaa miten tahansa, sen lumovoima kantaa yhä edelleen yli sukupolvirajojen. Vaikka tarinasta tehdyllä animaatiollakin on ikää jo neljännesvuosisadan verran, elokuvaa toimii nykylapsillekin huolimatta animaation verkkaisesta ja staattisesta kerronnasta verrattuna nykyisten tietokoneanimaatioiden silmäkarkkiestetiikkaan ja turboahdettuun menoon.

Japanissa Janssonin kuvitusten pohjalta ja hänen itsensä valvomana tehty animointi on kestänyt aikaa yllättävänkin hyvin, ja pidemmällä aikaperspektiivillä tarkasteltuna 1990-luvun alun sarjan ja elokuvan tyyliä voisi pitää lajissaan jopa Disneymäisen ajattomana. Animaation tyyli ja kerronnan luonne ovat tulleet muumien audiovisuaalista maailmaa määrittäviksi, eivätkä muilla tyyleillä tehdyt animaatiot ole saavuttaneet lähellekään vastaavaa suosiota ja asemaa. Tekeillä oleva ja vuoden 2019 alussa Ylellä nähtävä eurooppalaisena suurtuotantona toteuttava uusi sarja Muumilaakso omaa tyylilliset juuret juuri 1990-luvun japanilaissarjaan vaikka ei sitä kopioikaan.

Muumipeikko ja pyrstötähti sai Suomen ensi-iltansa vuonna 1993 ja teattereissa sen näki tuolloin lähes 180 000 katsojaa. Sittemmin elokuva on nähty lukuisia kertoja televisiossa ja se on ollut pitkään saatavilla myös tallenteena. Tallenteet eivät tosin ole olleet teknisesti kovinkaan hyvälaatuisia, joten digitaalisesti restauroitu ja alkuperäisillä ääninäyttelijöillä varustettu uusintapainos on tervetullut.

Mitään lisämateriaalia uudeltakaan painokselta ei löydy. Tätä voi pitää hieman ihmeellisenä, sillä käytännössä kyse on elokuvan 25-vuotisjuhlajulkaisusta, vaikka teoksen neljännesvuosisadan ikää ei painoksessa ole mitenkään huomioitu. Muumeista ja Tove Janssonista löytyisi Ylenkin toteuttamaa dokumenttimateriaalia, ja itse animaatiokin olisi restaurointeineen ansainnut hieman taustoitusta. Lisämateriaalit olisivat toimittaneet jo sivistyksellistäkin tehtävää, sillä Tove Jansson lukeutuu 1900-luvun merkittävimpiin suomalaistaiteilijoihin ja nuoremmille sukupolville muumit ovat tulleet tutuiksi pääasiassa kuvakirjojen, television ja lelujen kautta. Muumien tausta ja historia ovat useimmilla hämärän peitossa.