Mm. Steven Seagalin ja edesmenneen Brandon Leen elokuvia poropeukaloinut ohjaaja Dwight Little kohentaa hieman ryhtiään elokuvan, Murha Valkoisessa talossa, myötä. Mitään erikoista Murha Valkoisessa talossa ei kuitenkaan tarjoa, sillä jälleen kerran filmille on lyöty perimmäiseen amerikkalaiseen yksilönvapauteen ja kunniaan uskova suoraselkäinen ihminen, joka potkii korruptoitunutta ja kieroutunutta amerikkalaista hallintojärjestelmää perseelle räiskinnän ja takaa-ajojen säestämänä.

Murha Valkoisessa talossa on salaliitoista sisältönsä ammentava ja nykyään niin muotia oleva elokuva sijoittuen nimensä mukaisesti länsimaisen demokratian pyhimpään keskukseen, Valkoiseen taloon, jossa tällä kerralla tapahtuu nuoren 25-vuotiaan naisen murha. Surmatyöstä epäiltyinä ovat jopa valtakunnan ykkösperheen jäsenet: vellihousuinen pasifistipresidentti ja hänen limainen ökypoikansa. Murhaa alkaa tutkia "kaiken nähnyt" musta etsivä Harlan Regis (Wesley Snipes). Mutta ei juonesta todellakaan sen enempää, etteivät ne vähätkin älylliset nautinnot valu tyhjiin jo ennen elokuvan näkemistä.

Murder at 1600 (Snipes & Lane & Benzali) - (c) 1997 Warner Bros. photo: Gail Harvey © 1997 Warner Bros.

Vallan ykköspesässä tapahtunutta murhaa pähkäilevät Harlan Regis (Wesley Snipes), Nina Chance (Diane Lane) ja Nick Spikings (Daniel Benzali) elokuvassa Murha Valkoisessa Talossa.

Viihdettä, ei sen enempää

Sinänsä hyvillä näyttelijöillä silattu elokuva kaatuu jo ensi askelien jälkeen omaan kaavamaisuuteensa. Visuaalisesti ja kerronnallisesti elokuva on hollywoodilaista ammattityötä, mutta kaikenlainen omaperäisyys ja uudet ideat puuttuvat tyystin. Juoni on ennalta arvattavissa ja sisällöllisesti köyhää, paatunutta puurostelua.

Elokuvan alussa asetelmat ovat kuitenkin jopa mielenkiintoiset, kun Snipesin näyttelemä Harlan Regis saapuu tutkimaan murhaa Valkoiseen taloon. Hän on kuin muukalainen vieraalla maaperällä: mitkään lait, oikeudet tai säädökset eivät enää päde. Harlanilta leikataan tässä salaisen palvelun agenttien valtakunnassa kaikki poliisin perinteiset etuoikeudet jo heti kättelyssä. Tämä olisi ollut mielenkiintoinen teema, jota olisi voitu jykevämmin kehitellä eteenpäin sen sijaan, että sorrutaan perinteisten salaliittojännäreiden salaojiin elokuvan lopun säälittäviä latteuksia myöten.

Heikkouksistaan huolimatta Murha Valkoisessa talossa on kuitenkin kohtuullisen siedettävää laatutyötä, joka käy mukiinmenevästä viihteestä - se täytyy tunnustaa. Tiedä sitten pitäisikö sen edes enempää olla, mutta kun näitä salaliittorainoja vain on nähty liian paljon.

Tiivistettynä Murha Valkoisessa talossa todistaa yhtä perihollywoodilaista pakkomiellettä. On aihe, josta tulee menestys, ja sen jälkeen se lypsetään kuiviin kunnon kapitalistisin periaattein, kerta kerran jälkeen. Mutta ei kai siinä mitään pahaakaan ole, sillä ihmiset maksavat siitä, mitä haluavat. Jos kerran keskivertopaska maistuu niin ylettömän hyvältä, niin mikäpä siinä. Ainakaan Murha Valkoisessa talossa ei ole mikään sulka esimerkiksi elokuvien Platoon ja Seitsemän tuottaneen Arnold Kopelsonin hattuun.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,5 / 2 henkilöä