WTF?

Useita merkittäviä elokuvateoksia luoneilla ohjaajasuuruuksilla on yleensä puolellaan orastavan ikonisuuden tuoma painoarvo, joka sementoituu lopulliseksi monumentiksi viimeistään taiteilijan menehtyessä. Mitkä tahansa vasemmalla kädellä sutaistut kyhäelmät voidaan pahimmillaan nähdä auteur-neron töinä. Näin ei käy aina, sillä traagisen elokuvakeisarin Roman Polanskin uudet vaatteet osoittautuivat What?-elokuvan kohdalla puhtaaksi alastomuudeksi.

What? on vasta toinen elokuva Polanskin vaimon Sharon Taten brutaalin murhan jälkeen, ja tiettävästi Polanski kärsi täysin ymmärrettävistä mielenterveysongelmista. Elokuvat saattoivat olla miehelle kaivattua terapiaa, johon uppoutua. Kuitenkin ensimmäinen murhan jälkeinen elokuva Macbeth on fatalistisessa synkkyydessään erinomainen draama, ja What?-elokuvaa seurannut Chinatown on Polanskin uran parhaita teoksia.

Väliin jäänyt väliinputoaja What? on ollut suuren yleisön kaihtama ja kriitikoiden enemmistönkin moittima pienen piirin kulttiklassikko, joka on jäänyt Polanskin muiden töiden varjoon – ja syystä. Teos on pitkäveteinen ja tylsä, erittäin löysästi tehty pateettinen epäonnistuminen, joka on Polanskin uran pohjanoteerauksia.

Elokuva on kuvattu elokuvan tuottaneen Carlo Pontin huvilassa Caprin saarella, spontaanisti juonta ja dialogia improvisoiden. Mikäli teoksen jankkaavaa ja huuruista rakennetta on tulkitseminen, teosta ei ole tehty kuivin suin tai ilman jänniä kemikaaleja, jotka ovat vauhdittaneet surrealistisen itsetoiston kehittelyä.

Etäisesti Liisa ihmemaassa -tarinasta anastettu kehyskertomus kertoo amerikkalaisesta reissumatkaajatytöstä (Sydne Rome), joka homoiluhuumoriin päättyvän joukkoraiskausyrityksen jälkeen pakenee hämärään merenrantahuvilaan. Talo on täynnä toinen toistaan eksentrisempiä asukkaita, joista muun muassa Marcelo Mastroianni häpäisee itsensä tiikerintaljaan sonnustautuneena pervertikkona. Mastroianni möyrii uransa pohjamudissa nelinkontin lattialla.

Joka käänteessä yritetään myös löytää syy, jolla saada Sydney Romelta vaatekertaa poistettua. Piukkoja paikkoja vilautellaan, annetaan ymmärtää muttei ymmärretä antaa. Periaatteessa elokuvan voisi mieltää surrealistiseksi eroottiseksi komediaksi, joka tietoisine toistoineen ja vieraannuttavine neljännen seinän rikkomiseen parodioi 70-lukulaisia pornoelokuvia.

What? ei kuitenkaan tarjoa edes sitä, mitä aikakauden kömpelöimmätkään komedialliset seksielokuvat tarjosivat. Aivan kuin katsoisi tökerösti tehtyä, improvisoitua ja juonetonta pornoelokuvaa, josta seksikohtaukset olisi leikattu pois ja jätetty jäljelle pelkästään tarkoitukseton runko, joka ei jahkailevuudessaan onnistu edes naurattamaan.

Surrealistisissa, absurdeissa ja hämärissä visioissa ei ole sinänsä mitään vikaa, kuten ei myöskään spontaanissa toteuttamisessa ja improvisaatiossa. Erilaisia elokuvia ja tekniikoita tarvitaan. Illuusiot on kuitenkin syytä karistaa, ja nähdä teos sellaisena kuin se sisimmässään on. Ei postmodernina uuden aallon merkkiteoksena, vaan etelänmatkalla näperreltynä, paremman tekemisen puutteessa tehtynä puuhasteluna, josta päätettiin tehdä kokopitkä elokuva.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 2 henkilöä