Mies, joka rakasti järjestystä kotikatsomo

Kun Ove (Rolf Lassgård) mutisee joka toiselle vastaantulijalle "idiootti" ja käyttäytyy muutoinkin kuin stereotyyppinen kerrostalokauhu, on Mies, joka rakasti järjestystä (En man som heter Ove, 2015) menestyksensä äärellä. Traumoja henkiin herättävä yrmeä naapuritotalitaristi nimittäin onnistuu kuin onnistuukin huumorin ja sydämellisyyden keinoin luomaan inhimillisen henkilökuvan.

Ruotsissa osataan kansankodin piikittely mustalla huumorilla. Vuotta ennen Hannes Holmin ohjausta ilmestyi ihmisen luonnonläheisiä reaktioita pinnalle kaivanut Turisti (Turist, 2014). Oven takaumineen hieman töksähtelevä elämäntarina ei yllä samalle synkeän tragedian tasolle, mutta näyttää sekin jotain oleellista ihmisen henkisen kantokyvyn rajoista.

Systeemikriittisyyttä korostaa Oven inho valkopaitaisia byrokraatteja kohtaan. Oven viha saa lopulta oikeutuksen, kun se kasvaa yhden henkilön ristiretkestä koko yhteisön asiaksi. Vihjailemalla kauluspaitojen veronkierrosta kutitellaan hyvinvointivaltion herkkää selkää.

Elokuva herättää kysymyksiä tietynlaista ilottomuutta ja suorituskeskeisyyttä korostavan järjestelmän järkevyydestä. Ove on, kamalasta käytöksestään huolimatta, yhdenlainen suoritusyhteiskunnan unelmayksilö. Hän hoitaa moitteetta oman tonttinsa ja on kuin suomalainen klassikkosketsi: apua ei perkele pyydetä. Holm kuitenkin argumentoi, että hyvän ja onnellisen elämän perusta on jonkinlainen yhteisöllisyyden tunne.

Sillä liiallisuuksiin vietynä säännöistä pilkulleen kiinni pitäminen tuhoaa juuri ne arvot, joita järjestelmä koettaa vaalia. Yhteisöllisyys ja elämän helppous murskautuvat tiukkapipoisuuden telojen alle. Puhuttelevasti yksi Oven päätä tiukimmin kääntävistä on iranilainen maahanmuuttaja Parvaneh (Bahar Pars), joka tuo ruotsalaiseen kulttuuriin lusikallisen joustavuutta.

Asioiden ääritarkkaa hoitamista ei suinkaan nähdä väistämättömyytenä ruotsalaisessa yhteiskunnassa. Rennohko naapurusto pitää Ovea hankalana, sillä he eivät jaa hänen arvojaan vaikka osin elävätkin niiden mukaisesti.

Olen eräässä taloyhtiössä asuessani nauttinut useamman vuoden ajan naapureita moittivasta höppänästä, jonka mukaan muun muassa suljin saunasta hänen televisionsa ja pidin bileitä käytävillä. Hannes Holm yrittää saada minua ja muita ymmärtämään näitä naapureita, näkemään heidän kiukkunsa taakse.

Mies, joka rakasti järjestystä nojaa vahvasti ajatukseen, että olemme ympäristömme, emme geeniemme tulos. Ovesta tulee tahtomattaan kovia kokenut, sisäisesti arpeutunut menetysten veteraani. Aiemmin hän oli kuitenkin myös auttavainen ja aikaansaava, naapurustossa mielellään huseeraava käsipari, jonka puoleen oli helppo kääntyä hädän hetkellä. Mutta jokainen ihminen kestää vain tietyn määrän takaiskuja, ja Ove on kokenut niitä yhden liikaa.