Arkinen ihme

Jeff Nichols tietää, miten mysteeri puretaan. Hätäily on sairaus, ja täydet yllätykset usein joko pettävät tai tulevat niin puskan takaa, että muu tarina väljähtyy vedätykseksi. Nichols hämää varoen ja vihjaten. Ja ennen kaikkea, käänteet eivät ole ainoa tai edes tärkein seikka. Mysteerin keskellä toimivat ihmiset ovat tunteellinen ydin.

Midnight SpecialMidnight Special (2016) on samanlaista arkista scifiä kuin Rian Johnsonin Looper (2012). Mytologisoidun Alton-lapsen (Jaeden Lieberher) pakomatka yhdessä isänsä (Michael Shannon) ja tämän kaverin (Joel Edgerton) kanssa on hienhajusta ja ajamattomasta sängestä kierretty koktaili.

Toisen päivän krapulalta tuoksahtava ajojahti on kuin löytämisenilosta ja hyvästä tahdosta riisuttu E.T. the Extra-Terrestrial (1982). Nichols pyörittää Altonin suojelijoiden ja hänen perässään olevien uskonlahkolaisten sekä valtion virkamiesten kilpa-ajoa tyylikkäästi, vaikka pääpaino onkin selkeästi perheessä.

Midnight SpecialRakenteellisesti No Country for Old Menia (2007) enemmän kuin vähän muistuttavassa trillerissä ihastuttaa kohtaus toisensa jälkeen Nicholsin tyylin rahvaanomaisuus. Kromi on ruosteen peittämää. Kamera ei kikkaile, vaan näyttää olennaisen. Kirsten Dunst on meikitön – pieni, mutta kertova yksityiskohta. Oli kyse sitten tulitaistelusta tai jostain yliluonnolliseksi laskettavasta, se esitetään lihatiskimäisyydellä arkisuudella.

Elokuvan vahvuus on osaltaan se, että ilman viimeisen näytöksenkin kuvia se toimisi sellaisenaan. Samalla tavalla kuin Nicholsin aiempi elokuva Take Shelter (2011), tunnelma ja henkilökuvat on viritetty niin kireälle, että lopun tapahtumien luonteella ei ole enää relevanttia merkitystä. Kyse on rikoselokuvan nahkatakkiin puetusta tarinasta, jonka povitaskusta nyt sattuu pilkottamaan scifi.

Jeff Nichols sanoo tehneensä Midnight Specialin vastaukseksi isyyteen. Se on myös elokuva uskosta, Nicholsin elokuvien kantateemasta. Tälläkin kertaa henkilöhahmojen motivaationa ei niinkään ole tieto, vaan usko tai kokemus. Oli kyse sitten FBI:n agenteista, pyhän sanan allekirjoittavista tai isästä, operoivat kaikki toimijat vaillinaisin tiedoin.

Midnight Special”Minä tykkään murehtia sinua”, sanoo isä pojalleen ja summaa vanhemmuuden kauneuden ja murheen yhteen virkkeeseen. Ainakin se kertoo jotain olennaista rakastamisesta. Rakkaasta luopuminen, oli kyse sitten henkisestä tai fyysisestä luopumisesta, on helvettiä, mutta joissain tapauksissa myös todellinen osoitus välittämisestä. Jos Amour (2012) osoitti kivuliaasti rakkauden kykenevän myös itsekkyyteen, niin Midnight Special keskittyy sen empaattisuuteen, siihen osaan, joka pistää tekemään mitä vain toisen edun vuoksi.

Olen ensimmäisenä pärisyttämässä huuliani, kun taide kumartaa liian syvään uskontojen suuntaan. Nichols on kuitenkin elokuvantekijä, joka ilman syvää sukellusta organisoitujen uskomusjärjestelmien maailmaan pystyy kertomaan tarinoita uskosta. Mielenkiintoisesti hän myös väittää, että uskovaiset ja hihhulit eivät välttämättä olekaan väärässä, he vain ovat aidosti nähneet jotain, mitä me muut emme vielä ole todistaneet. Se, että tämä ei kynsi ateismiani verille, kertoo likimain Melancholian (2011) tasoisesta onnistumisesta, vaikka samalle messias-tasolle en Midnight Specialia nostakaan.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 4 / 2 henkilöä