Elämäniloa rotkon reunalla

Täysi-iän kynnyksellä haparoivat Pete ja Jusa jakavat huoneen sairaalassa, molemmilla on syöpä. Sairaalan pitkäaikainen asukki Jusa tahtoo pois valkoisten seinien ja hyssyttelevien hoitajien keskeltä ja houkuttelee Peten lähtemään mukaan. Alkaa matka, joka on järkeä vailla, mutta jonka aikana pojista tulee veriveljiä.

Elokuvassa kangastelee alituiseen kuva Mombasasta, Jusan henkireikänä toimivasta hallusinaatiosta, jonka eksoottisessa paratiisissa odottavat hiekkarannat, palmut ja vähäpukeiset naiset. Mistä Mombasa lopulta löytyy, kysyy elokuva osoittelevasti katsojalta. Selväksi käy, että tässä tarinassa matka on tärkeämpi kuin määränpää.

© 2002 CinemakerTarinan teemat ovat niin isoja ja painavia, että hirvittää: ystävyys, rakkaus, elämä ja kuolema. Mitä uskottavaa niistä voi saada aikaan? Vai onko nuorisoelokuvalla erivapaus käsitellä elämän peruskysymyksiä? Onko sillä on lupa yksinkertaistaa ja olla naiivi? Menolippu Mombasaan ei ainakaan ole yhtään poliittinen, se lähestyy aihettaan tiukasti päähenkilöiden tunteiden ja seikkailujen pohjalta.

Näyttelijäsuorituksista jää erityisesti mieleen Joonas Saartamon esittämä Jusa, jonka raivokkaasta elämänhalusta jää katsojallekin hengästynyt olo. Jusa yrittää yhdessä ainoassa viikossa ottaa takaisin sairaalasängyssä viettämänsä ajan. Saartamon tulkinta roolista on voimakas, Jusan hahmo tihkuu turhautunutta energiaa, joka purkautuu jatkuvalla spontaanilla rettelöinnillä.

Antti Tarvaisen näyttelemä Pete taas on hahmona tylsempi, jenkkien tv-sarjoista tuttu valkohampainen pehmosankari, jolla herkkyydestään ja ehdottomasta oikeudentajustaan huolimatta on pokkaa hurjiin tempauksiin. Tästä esimerkkinä käynee kohtaus, jossa hän lunastaa pisteet uudelta hulttioystävältään heittämällä, sukupolvensa henkeen sopivasti, kännykkänsä olan yli suoraan asvalttiin.

© 2002 CinemakerJusa ja Pete parivaljakkona täydentävät toisiaan, kun taas porukan kolmas tyyppi, Peten tyttöystävä Kata, jää ystävyyden varjoon. Katan olemassaololla on juonen kannalta monta merkitystä, mutta itse roolihahmo jää alkukohtausten kipinöinnin jälkeen valjuksi, taustalla hengailevaksi typykäksi. Johanna Rönnlöfin esittämä Kata on lähinnä pakollisen rakkauskuvion osapuoli - tyttöystävä, ei karakteeri. "Te ette yhtään välitä miltä musta tuntuu", hän itsekin parkaisee pojille elokuvan loppupuolella, mutta siihen kapina tyssää. Vielä viimeisessäkin kohtauksessa tytön tehtävä on hymyillä yleisössä, poikaystävän poseeratessa lavalla bändeineen.

Jotakin viehättävää elokuvassa silti on. Siitä välittyy hyväntuulisuutta, elämäniloa rotkon reunalla. Juonen selkeys ja henkilöhahmojen ennakoitavuus luovat yllättäen välittömyyden vaikutelman, jota kirkas värimaailma ja yksinkertaiset kuvakulmat tehostavat. Dialogi on paikoin onnistunutta, luontevaa, kirosanatkin sopivat nuorten näyttelijöiden suuhun kohtalaisen hyvin. En silti väitä, että Menolippu Mombasaan olisi mikään olennainen lisä kotimaiseen elokuvatarjontaan - lähinnä aika harmiton nuorisoelokuva, joka painavista teemoistaan huolimatta ei jää vaivaamaan mieltä.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,2 / 5 henkilöä