Menestyksen tuoksu kotikatsomo

Kerrankin voi sanoa suoraan, konstailematta ja erilaisiin korulauseisiin turvautumatta, että tämä elokuva on täyttä paskaa. Menestyksen tuoksun koko olemassaolo rakentuu nimittäin lannalle ja lannoitteelle, sen myymiseen, siitä puhumiseen, sen kosketteluun ja jopa sen syömiseen. Jopa koko elokuvan väriskaala on lähinnä ruskean eri sävyjä. Onhan sitä ennenkin tehty varsin ulostepitoisia elokuvia, joten aihe itsessään ei ole perimmäinen ongelma, mutta kun sekä käsikirjoitus, näyttelijäsuoritukset että ohjauskin ovat samaa kiinteää suolikaasua, niin lopputulos on löysän vetistä, haisevaa kuraa.

Defekaation ytimessä on herra Rosen lannoitefirma, jonka uutterimpiin työntekijöihin kuuluu Patrick (Billy Bob Thornton), joka paskaa puhumalla myy paskaa farmareille 1960-luvun Yhdysvalloissa. Herra Rose potkaisee tyhjää, jolloin firman perii hänen hajuvesimyyjänä toiminut, lantafirmasta ja isästään täysin vieraantunut Rosemary Rose (Téa Leoni). Päähenkilöiden keskinäisen kissanhännänvedon keskeyttää teollista lannoitetta agenttityyliin myyvä ihmefirma, jonka agentteja tiputetaan taivaalta salkut kourassaan ja joita johtaa Kyle MacLachlanin esittämä tiukkaotteinen kauppamies.

Kauppasotaa ratkotaan aikansa erilaisilla hassunhauskaksi tarkoitetuilla tempauksilla kuten ryöppyävää oksennusta ja hallusinaatioita aiheuttavien sienien syötöllä sekä ihmelannoitteen syömisellä, jonka seurauksena yhdelle lantamyyjämiehistä kasvavat rinnat. Tässä kohtaa pitäisi ilmeisesti nauraa ja osoitella hysteerisesti kuvaruutua. Hih hih, tissit miehellä, hih hih. Suonette anteeksi, jos en kuitenkaan keskeytä kädet puuhkassa istumista ja tosikkomaista hymyttömyyttäni, vaikka tekijät varmasti kohtauksen ovatkin tarkoittaneet ratkiriemukkaan hulvattomaksi komiikan mestarinäytteeksi.

En myöskään naura kun joku sanoo paska, toistaa sanaa noin 200 kertaa tai vääntää erilaisia lantavitsejä niin kauan, että noroviruksen saaminenkin alkaisi tuntua varteenotettavalta vaihtoehdolta.

Paljon nykyistä anarkistisempi ja nopeammin leikkaava, absurdi lähestymistapa ja silkka perustunnetason räävittömyys olisi saattanut Menestyksen tuoksuakin auttaa, sillä toisinaan miehen on tehtävä mitä miehen on tehtävä ja naurettava kylkiluunsa katki primitiivisen tason reaktiohuumorille ja pissakakka-perusvitseille, joista monet olivat ikivanhoja jo silloin kun neanderthalin ihmiset ottivat köniinsä homo sapiensin jaloilta edustajilta.

Teos ei yllä edes tähän, sillä valtaosa vitseistä, huumorista ja kerronnasta on niin lattealla, ennalta arvattavalla ja haalealla tasolla, ettei niihin tule reagoitua millään. Ei hyvällä, eikä oikeastaan pahallakaan. Välinpitämättömyyttä aiheuttava mitäänsanomattomuus on elokuvan kuin elokuvan kohdalla huono merkki, ja komedian kohdalla se on vielä pahempaa.

Elokuva näyttää kaiken lisäksi erittäin halvalla ja hutiloiden tehdyltä. 10 miljoonan budjetti ei tietysti rapakon takana iso raha olekaan, mutta luulisi silläkin saavan parempaa jälkeä. Nämäkin rahat menivät varsin hukkaan, sillä juuri ketään ei ole elokuva kiinnostanut, enkä ihmettele miksi. Voi vain ihmetellä, miksi Billy Bob Thorntonin kaltainen näyttelijä haaskaa aikaansa moisessa lietteessä, ellei hänellä ole ollut todella akuutti rahantarve.