Kytän kujanjuoksu

On olemassa hyviä luonnenäyttelijöitä, on olemassa hyviä fyysisesti läsnä olevia näyttelijöitä ja sitten on olemassa David Morsen kaltaisia mestarillisia näyttelijöitä, joissa yhdistyvät ammattikunnan parhaat puolet. Morsen tasoinen näyttelijä kykenee pienilläkin eleillä ja pelkällä katseellaan välittämään tunnetiloja ja antamaan heikomminkin käsikirjoitetuille hahmoille syvyyttä, jota niissä ei muuten välttämättä olisi.

McCanickMcCanick on juuri sellainen elokuvarooli ja elokuva, joka olisi kliseisen tuntuista rikosjännärien peruskauraa ilman Morsen pääroolia. Vahvojen sivuroolien erikoismies on kerrankin pääosassa ja lataa nimikkohahmoon, eläkeikää lähestyvään mutta edelleen voimissaan olevaan poliisikomisarioon niin paljon luonnetta ja karismaa, että Morse kannattelee koko elokuvaa.

Kannattelemista riittääkin kuin Atlaksella konsanaan, sillä muu toteutus on keskinkertaisempaa ja muut näyttelijät jäävät statisteiksi. Ainoa Morselle vähän vastusta antava näyttelijä on vankilasta vapautunutta narkkaria Simonia näyttelevä Corey Monteith, joka valitettavasti siviilielämässä eläytyi turhankin hyvin narkkarin rooliin ja menehtyi heroiinin yliannostukseen. McCanick jäi Monteithin viimeiseksi elokuvarooliksi.

McCanickEtsivä McCanick on mysteerien mies, ristiriitainen hahmo, joka on samalla korruptoitunut ja väkivaltainen poliisi, mutta jolla on myös vahva syyllisyydentunto sekä katumus siitä, että välit oman pojan kanssa ovat olleet huonot. Kun McCanick kuulee Simonin vapautuneen vankilasta, aloittaa hän oman yksityisen kampanjansa ja jahtaa Simonia syistä, jotka eivät ole selviä hänen poliisikollegoilleenkaan.

Käsikirjoituksen aukkopaikat ovat paikoin melkoiset, mutta toisaalta harva rikosleffa muutenkaan kuvaa poliisin toimintaa kovin autenttisesti. Ohjaaja Josh C. Waller ei ole mikään mestari vaan pikemminkin kisälli, jolla on plakkarissaan vasta pari kokopitkää elokuvaa. McCanick onnistuu kuitenkin tiivistämään sanottavansa runsaaseen puoleentoista tuntiin, mikä on aina plussaa liian pitkien trillerien riivaamana nykyaikana.

McCanickLisäksi Waller on aivan oikein ymmärtänyt sen, että jos paikalla on Morsen kaltainen mies, joka kaiken lisäksi on osallistunut elokuvan tuottamiseen, niin parempi vain ohjaajaklopin vetäytyä suosiolla taka-alalle, pitää omat visionsa omana tietonaan ja antaa gurun näyttää, miten kaksiulotteiseen roolihahmoon puhalletaan pari ulottuvuutta lisää ja tehdään kujanjuoksuaan juoksevasta vanhasta kytästä traaginen, ristiriitainen persoona.

Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, mitä kokeneempi ohjaaja olisi saanut aikaiseksi hieman terävöitetyllä käsikirjoituksella. Jos muita tuotannon osa-alueita olisi saatu nostettua lähemmäksi Morsen vankkaa yksilösuoritusta, niin kokonaisuudesta olisi hyvinkin voinut tulla enemmän kuin osiensa summa.

* *
Arvostelukäytännöt