Matkarakastajat kotikatsomo

Pedro Almodóvar ei ole pitkällä urallaan empinyt rohkeasti kokeilla ja vaihdella erilaisia tyylilajeja. Jos yhteistä nimittäjää haluaa etsiä, se piilee todennäköisesti ilkamoivassa mustassa huumorissa, joka on piilotettuna miehen synkimpiinkin teoksiin, kuten vaikkapa miehen toiseksi uusimpaan elokuvaan Iho jossa elän (2011). Uusin elokuva Matkarakastajat hyppää täysin erilaisille raiteille avoimempaan ja räikeämpään irrotteluun.

Matkarakastajien kehyskertomuksena on pitkänmatkanlento, jolla tapahtuneen teknisen ongelman takia laskeutuminen ei onnistu normaalisti, ja kone jää kaartelemaan ilmaan pitkiksi ajoiksi. Lentäjät ja matkustajat eivät tiedä, selviävätkö he hengissä, joten he ryhtyvät sekä selvittelemään elämiensä moninaisia sotkuja että bilettämään radikaalisti. Irstas ja irvokaskin ilkamointi on täynnä huumeita ja homoilua.

Heteroseksiäkään ei unohdeta, mutta syystä tai toisesta Almodóvar heittää kehiin peräti kaksi raiskaukseksi tai hyväksikäytöksi laskettavaa tekoa, tasa-arvoisesti kummankin sukupuolen toteuttamana. Vaikka naisen tekemä raiskaus on sekä sensuelli että huvittava, niin Almodóvar tekee parhaansa pönkittääkseen aiheeseen liittyvää kaksoisstandardia, jonka mukaan tuntematonta miestä raiskaava nainen on huumorin lähde. Toisin päin vastaava menee harvoin läpi kevyenä hupailuna.

Lentopelosta kärsiville elokuvaa ei voi suositella, tosin ohjaaja ei anna minkäänlaisen realismin häiritä kertomustaan. Kone taitaa lentää automaattiohjauksella, sillä ohjaamossa lappaa väkeä kuin hollituvassa. Matkustajat ja henkilökunta vetävät viinaa ja huumeita estoitta, ja myös lentokapteeni perämiehineen keskittyy irstailuun ja sekoiluun. Stuertit ovat kaikki homoja, mikä onkin luultavasti realistisin ilmailualaan liittyvä seikka koko elokuvassa.

Epärealistinen, puskafarssimainen surrealistisuus toimii hetkittäin mainiosti, mutta se kääntyy välillä itseään vastaan. Komediallinenkin tarina kaipaisi sisäistä uskottavuutta, ellei tarkoitus ole heittäytyä täysin sketsivaihteelle, kuten maailman parhaassa lentokone- ja katastrofielokuvassa Hei, me lennetään (1980). Matkarakastajat pyrkii kuitenkin draamakomediaksi erityisesti matkustajien elämänkohtaloiden setvimisen osalta, mikä ei ole erityisen kestävä ratkaisu. On vaikea suhtautua vakavasti traagisiin ihmiskohtaloihin sen jälkeen kun hinttistuerttikolmikko on juuri laulanut The Pointer Sistersin hittiä I'm So Excited meskaliinipäissään. Kappale on sinänsä elokuvan kohokohtia, mutta hieman liian korostetusti sellainen.

Osa matkustajien tarinoista liippaa läheltä myös viimeaikaisia talous- ja pankkikriisejä, mutta yhteiskunnallista satiiria kaipaavat voivat kääntää katseensa muualle. Sellaista Matkarakastajat ei sisällä hiukkaakaan, mutta eipä sen oikeastaan tarvitsekaan sisältää. Nokkela dialogi, räävittömät yhden tai kahden ominaisuuden henkilöhahmot ja purskahtelevan kepeä sekoilu muodostaa kokonaisuuden, joka on kuin yksi lasi samppanjaa. Se kuplii mukavasti ja kohottaa tunnelmaa, mutta sen on tarkoitus olla vain alkumalja, johon ei enää palata toiste. Pullollinen samaa kamaa aiheuttaisi lopulta vain päänsärkyä.