Master Gardener kotikatsomo

Ohjaaja Paul Schraderin eksistentiaalisen työläistrilogian (First Reformed ja The Card Counter) täydentää nyt Master Gardener (2022). Elokuvat kertovat pohjimmiltaan saman tarinan miehistä, jotka ovat vaihtaneet itsetuhoiset impulssinsa tarkasti kontrolloituun rutiiniin. Tarinat tiivistyvät kalvinistisen synnin ja sen sovittamisen teemojen ympärille. Uusimmassa elokuvassa puutarhanhoitoon liittyvä tulevaisuudenusko ja suunnitelmallisuus rinnastuvat päähenkilön elämään, jossa onnen saavuttaminen ei taaskaan ole mahdollista ilman väkivaltaan turvautumista.

Rikkaan perijättären Norma Haverhillin (Sigourney Weaver) kartanonmaiden puutarhanhoitoa johtava Narvel Roth (Joel Edgerton) uppoutuu työnsä pikkutarkkaan hoitamiseen ja työnantajansa tarpeiden tyydyttämiseen paetakseen entisen elämänsä demoneja. Ne nousevat kuitenkin pintaan tapaamisissa poliisi Oscar Nerudan (Esai Morales) kanssa. Haverhillin pyytäessä Narvelia ottamaan kuolleen siskonsa tyttären Maya Coren (Quintessa Swindell) oppimaan puutarhanhoitoa, miehen tarkasti kasvatetun uuden elämän perustukset järkkyvät. Hänen täytyy rikkoa määrittelemiään sääntöjä suojellakseen sitä mitä rakastaa eniten.

Master Gardener seuraa puutarhanhoidon metodeja ja historiaa päiväkirjansa kautta kertaavan Narvelin oman maailmankuvan uudelleen istuttamista. Hahmon menneisyydessä sivutaan nyky-Yhdysvaltojen oikeistoradikalismin nousua ja väkivaltaa Proud Boyseihin viitaten. Näiden tukahduttaminen sovinnaisen yhteiskunnan fasadin alle aiheuttaa vihan ja väkivallan purskahduksia. Rikoselokuvan perinteen tunteva Schrader käyttää jälleen tuttua lajityyppiä ja sen trooppeja, aina Alastomasta satamasta (On the Waterfront, 1954) lähtien, jossa kaidalle tielle kääntyneen rikollisen täytyy turvautua äärimmäisiin tekoihin.

Muutaman keskeisen hahmon ja tapahtumapaikan ympärille keskittyvä elokuva on esikuviensa tavoin pelkistetty. Pääosin realismiin kerronnassaan luottava Schrader kuitenkin visualisoi päähenkilönsä sisäiset haaveet synkän todellisuuden keskelle nousevan paratiisinomaisen, mutta keinotekoisuudessaan silmiinpistävän kukkaisloiston muodossa. Vastaavat unenomaiset hetket on toteutettu paremmin ohjaajan aiemmissa töissä, kuten Kissaihmisissä (Cat People, 1982), jossa käsiteltiin samalla tavoin itsensä tukahduttamisen seurauksia.

Edgerton on hyvin roolitettu hiljaisen tehokkaana puutarhurina, mutta Ethan Hawken ja Oscar Isaacin päähenkilöiden karismaattiseen vaikuttavuuteen hän ei aivan yllä. Omaa riittämättömyyttä ja yksinäisten hahmojen tarpeita kuvataan ymmärtävästi heidän karuista teoistaan huolimatta. Edgertonin Narvel on lopulta hyväksyntää ja sovitusta aikaisemman elämänsä teoista kaipaava hahmo. Elokuvan painotukset ovat luettavissa myös ultimaattiseksi miesfantasiaksi päähenkilönsä kutsumuksenomaisen työn ja rakkauden löytämisen kautta.

Narvelin pintapuolisesta kontrollin pyrkimyksestä huolimatta naiset, Haverhill ja Maya, omaavat häneen suuren vallan. Weaverin näyttelemän Haverhillin kautta tuodaan esiin luokkajakoa ja siihen liittyviä käsityksiä uskosta omaan paremmuuteen. Quintessa Swindellin taas pärjää Mayana uskottavasti kokeneempien näyttelijöiden rinnalla. Kolmikon välille kehittyvä pisteliäs draama ja muuttuvat valtasuhteet antavat näyttelijöille, erityisesti Weaverille, tilaa irrotella hillityn ulkokuoren alta nousevina tunteiden räjähdyksinä.

Master Gardener on Schraderin teemattisen trilogian osista heikoin, mutta silti omalla vahvuusalueellaan toimivan ohjaaja hallittu taidonnäyte. Elokuva sortuu vain muutamiin halpoihin ratkaisuihin käsikirjoituksen suoraviivaisuuden ja efektien osalta. Ohjaajan edellisiä elokuvia optimistisemmalla nuotilla loppuva teos tuntuu vilpittömältä eurooppalaisten taide-elokuvien suosiman traagisen monitulkintaisuuden sijaan. Puheissaan räväkän Schraderin toivoisi siirtyvän seuraavaksi rohkeammin uusien miehisestä ahdistuksesta kertovien tarinoiden pariin.