Malignant kotikatsomo

Mitä kaikkea voi lähteä liikkeelle pariskunnan riidasta? Derek ja Madison (tuttavallisemmin Maddy) elävät myrskyisää suhdetta, ja riitoja lasten saannista on koettu aikaisemminkin. Nyt riita kuitenkin äityy väkivaltaiseksi – ja herättää jotain synkkää Maddyn menneisyydestä henkiin. Ruumiiden virtaa seuraamalla Maddyn sisko ja poliisikaksikko pääsevät jäljille pelottavasta menneisyydestä, joka on kysymysmerkki jopa Maddylle itselleen.

James Wan on ennestään tuttu nimi kauhuelokuvien parista. Hänen ohjausrepertuaariinsa kuuluvat muun muassa Saw-, Kirottu- ja Riivattu-elokuvasarjojen ensimmäiset osat. Uudempana Wanilta on nähty DC Cinematic Universen Aquaman-supersankariseikkailut. Odotukset Malignantiin ovat korkealla ensikättelyssä, koska edellä mainitut kauhuelokuvat sisältävät selkäpiitä karmivia kohtauksia ja hahmoja. Valitettavasti Malignant ei yllä aikaisempien tasolle, vaan on tavanomainen kauhukertomus. Viihdyttävä se kyllä on mutta ei tarjoa paljoakaan uutta ja vajoaa näin ollen b-luokan kauhuelokuvaksi.

Punainen väri on tuttu tehokeino monesta eri kauhuelementtejä annostelevasta elokuvasta, ja se on vahvassa osassa myös Malignantissa. Kauhuelokuvanoviisille tehoste on varmasti jännittävä, mutta jos on katsonut hiemankaan enemmän kyseistä genreä, tehosteessa ei ole mitään uutta.

Uutta sen sijaan on Wanin antagonisti, jonka nurinkurinen tapa liikkua on tuore ja mielenkiintoa herättävä. Suuri kiitos tästä kuuluu kehoaan taitavasti käyttävälle ukrainalaiselle kontortionistille Marina Mazepalle, joka tarjoaa liikerepertuaariaan kutkuttavasti antagonistin paheisiin. Mazepan rinnalla seikkailevat hahmot ovat katsottavia, mutta muut näyttelijät jäävät pahasti jalkoihin. Kukaan ei kuitenkaan alisuoriudu vaan kannattelee hahmoaan, vaikkakin yksiulotteisesti. Hahmojen kehityskaareen ei paneuduta ollenkaan, vaan huomio halutaan antaa kauhuelementille.

Elokuvan ensimmäinen heikkous ovat epätasalaatuiset erikoistehosteet. Välillä tehosteet toimivat hyvin nousematta esille varsinaisesta kuvasta, mutta toisissa kohtauksissa ne näyttävät niin kehnoilta kuin olisivat vuosikymmenen vanhoja ja keskeneräisiä. Liekö elokuvan jälkituotannossa tullut kiire, mutta tämä valitettavasti sysää katsojan ulos elokuvan maailmasta epämiellyttävällä tavalla.

Elokuvan toinen heikko puoli on pahasti ontuva ääniraita. Kaukosäätimellä joutuu jatkuvasti vatkaamaan volyymia musiikkien huutaessa ja puheen ollessa turhan hiljaisella. En nähnyt elokuvaa elokuvateatterissa, joten en tiedä, onko koko ääniraita epätasalaatuinen vai toistuuko ongelma vain kotilevityksessä. Tekstitykset tulevat todella tarpeeseen elokuvaa seuratessa, kun puheesta ei meinaa saada selvää. Tämä harmittaa ja syö katselunautintoa tehden ihan mukiinmenevästä elokuvasta heikkotasoisemman.