Äitiyden haasteita
Maggie’s Plan on niin arkkityyppinen indie-elokuva, että oikein sattuu päähän. ”Vahva” eli häsläävä ja ärsyttävä naispäähenkilö ajautuu omaa typeryyttään ja kyvyttömyyttään kolmiodraamaan, johon sisältyy lisää koheltamista omituisessa ja ärsyttävässä uusperheessä. Synkkinä hetkinä tuntuu siltä, ettei kenenkään muun kuin Woody Allenin pitäisi saada tehdä tällaisia elokuvia.
Maggie (Greta Gerwig) haluaa epätoivoisesti saada lapsen ja päätyy käyttämään sijaishedelmöittäjää. Maggien onneksi samalla hetkellä hänen elämäänsä astuu John (Ethan Hawke), kirjailijan urasta haaveileva professori, joka kuihtuu voimakastahtoisemman vaimonsa Georgetten (Julianne Moore) tossun alla. Neuroottinen kolmiodraama on valmis, kun Maggie ryhtyy uusperheen päsmäröiväksi sijaisäidiksi.
Elokuvan ensimmäinen puolisko kuvaa Maggien epätoivoista yritystä saada lapsi ja sen ihmettelyä, miksi kaikki hänen suhteensa loppuvat niin nopeasti. Tarjolla olisi materiaalia niin vastentahtoisen lapsettomuuden analysointiin kuin lempeään lapsi ja parisuhde -unelman kritiikkiin, mutta ainoa, mitä elokuva tarjoaa, on kuvaus äärimmäisen ärsyttävästä ja tympäisevästä valittajasta, jonka sijaishedelmöityssäädöt eivät herätä pätkääkään sympatiaa. Draaman keinoin ikävää päähenkilöä on helpompi käsitellä, mutta kömpelön draamakomedian tyylilaji on kaikkein huonoin – vaikkakin valitettavan yleinen – valinta.
Elokuvan toinen, pidempi puolisko keskittyy uusperheasetelman analysoimiseen ja neuroottiseen kontrollin tavoitteluun. Se onnistuu paremmin kuin ensimmäinen puolisko, koska nyt Maggien hahmolla on edes jotain psykologista syvyyttä, eikä Georgetten hahmokaan onneksi jää pelkäksi naurettavaksi sivuhahmoksi.
Juonenkuljetus on kuitenkin hyvin ongelmallista, sillä se rönsyilee sataminuuttiseksi elokuvaksi aivan liikaa. Jälkimmäisellä puoliskolla fokus siirtyy Maggiesta Johnin ja Georgetten suhteeseen, mikä tuntuu oudolta siihen nähden, kuinka paljon aikaa on käytetty (tai tuhlattu) Maggien säheltämisen kuvaamiseen. Vaikka Johnista on yritetty tehdä samanarvoinen henkilöhahmo, typistyy hän pelkän juonielementin asteelle.
Maggie’s Plan vetoaa kenties kolmi–nelikymppisiin sählääjiin, jotka voivat samastua Maggieen, mutta järjestykseen vetoa tunteville se todennäköisesti aiheuttaa lähinnä ahdistusta. Heille suosittelisin paljon mieluummin Wes Andersonin elokuvia, joista löytyy ainakin jonkinlaista harmoniaa ja sopusointuisuutta.
Seuraava:
Blade Runner
Ridley Scottin scifi-klassikko määritti, miltä tulevaisuus tieteisfiktiossa näyttää.
Edellinen: Elle
Elle on puhuttelevaa satiiria mutta toimii myös viihdyttävänä jännärinä.