Vaitelias pariskunta maailmaa muuttamassa
Eletään 1950-lukua Yhdysvaltojen Virginiassa. Onnellinen nuoripari, Richard (Joel Edgerton) ja Mildred (Ruth Negga), nauttivat kuumasta kesästä toistensa seurassa. Ilo huipentuu, kun Richard kosii raskaana olevaa rakastettuaan. He päättävät pysyä yhdessä, vaikka heidän yhteisönsä vastustaa sitoutumista: rotujenvälinen avioliitto on Virginiassa rikos.
Mildred ja Richard matkustavat Washingtoniin avioitumaan ja asettuvat takaisin Virginiaan. Yhteisestä elämästä tulee kuitenkin pian vaikeaa, sillä yöunet katkeavat virkavallan tuloon ja pari joutuu pidätetyksi. Edes vahva perheyhteisö ei mahda osavaltion poliisille mitään. Mildred ja Richard saavat kaksi vaihtoehtoa: muuttaa 25 vuoden ajaksi pois Virginiasta tai viettää vuoden vankilassa. He valitsevat vuodet Washingtonissa, kasvavan kaupungin keskellä.
Tositapahtumiin perustuva Loving tarttuu kaunistelematta Yhdysvaltojen lähihistorian vaiettuun aiheeseen. Rotuerottelu näkyy ja kuuluu yhteiskunnassa huolimatta, että teollistuminen ja vaurastuminen kuljettavat kaikkia väestönosia kohti modernisaatiota. Richardin ja Mildredin jäädessä tahtomattaan kasvattamaan lapsiaan vieraaseen kaupunkiin, he päätyvät lopulta hakemaan oikeutta Yhdysvaltain korkeimmalta oikeudelta.
Elokuvan ehdoton vahvuus on pääosanäyttelijöissä. Erityisesti Joel Edgerton rakentaa Richardista hyvin hillityin keinoin ujon ja herkän miehen, joka pitää vaimostaan ja lapsistaan huolta millä hinnalla hyvänsä. Rakastavaisten suhde näyttäytyy kauniisti eleissä, ilmeissä ja katseissa, jotka vastaavat toisiinsa – koko tarina kulkee hiljaisen, pinnan alla tapahtuvan keskustelun varassa.
Jeff Nicholsin ohjaama Loving käyttää kerronnallisena keinonaan pitkälle vietyä vähäeleisyyttä, jossa katsojan tulkinnalle jätetään huomattavan paljon tilaa. Elokuva ei selitä juuri mitään, vaan näyttää todellisuuden yksinkertaisilla tilannekuvilla. Ratkaisu on virkistävä, ja etenkin dialogin vähäisyys antaa sanoille suuremman painoarvon. Myös Ruth Neggan Mildred on vakuuttava ja moniulotteinen hahmo, vahva nainen, joka on hiljaisesta myöntyvyydestään huolimatta lopulta miestään päättäväisempi.
Vuosien kuluessa pääkaupungissa Lovingin perheen epäoikeudenmukainen tilanne kietoutuu vähitellen myös Yhdysvalloissa heräävään rasisminvastaiseen liikehdintään ja kansalaisoikeuksien peräämiseen. Lovingien tapauksen herättäessä myös median mielenkiinnon perhe pääsee asettumaan takaisin Virginiaan, jossa poliisien asenteet eivät ole juuri muuttuneet. Paikoin lakiteknisten seikkojen käsittely tahtoo käydä rakkaustarinan edelle, muttei silti himmennä pääparin karismaa.
Vaikka tarina rikastuu loppua kohden yhteiskunnallisilla viittauksilla ja väkivallan uhalla, ei kerronta muutu juurikaan dynaamisemmaksi. Pienillä keinoilla saadaan aikaan ahdistavia, tummasävyisiäkin kuvia, mutta hidastempoisuus uhkaa muuttua puuduttavaksi ratkaisun antaessa odottaa itseään. Tämä on elokuvan ainoa heikko kohta, mutta kaikkiaan hienovireinen tunnelma on taitavasti rakennettu, eikä herkkyys rikkoudu missään vaiheessa. Tärkeä tarina tulee kerrotuksi ilahduttavan yksinkertaisesti, ilman tavanomaista ylitunteellisuutta tai turhaa paasaamista.
Toimituskunnan keskiarvo: 3,5 / 2 henkilöä
Seuraava:
The LEGO Batman Movie
Batmanin varaan rakennettu toinen pitkä Lego-elokuva antaa eniten Lepakkomiehen tunteville.
Edellinen: Night at the Museum: Haudan salaisuus
Onnistunut ja sympaattinen päätös museotrilogialle.