Little Nicky kotikatsomo

Neljän tähden Adam Sandler -komedia? Ei ennen kuin helvetti jäätyy! No, nyt se jäätyi. Tällä kertaa ex-Saturday Night Live -tähti Sandler on Little Nicky, kiltti ja lespaava pikku perkele, yksi Saatanan, Luciferin pojan kolmesta perillisestä, joka nousee maan päälle pelastaakseen helvetin. Saatana (Harvey Keitel) on hallinnut Tuonelaa jo 10 000 vuotta, mutta pitää poikiaan vielä liian kypsymättöminä seuraajikseen. Tästäkös valtaistuimelle pääsystä haaveilevat Cassius ja Adrian (Tom ’Tiny’ Lister Jr. ja Rhys Ifans) polttavat hihansa. Niinpä he karkaavat kotoa perustaakseen ikioman maanpäällisen infernonsa, minnekäs muuallekaan kuin New Yorkiin.

Kapinallisten tempaus aiheuttaa kuitenkin helvetin porttien jäätymisen ja niinpä Diabolinen Isä alkaa nopeasti rapistua tuomittujen sielujen virran ehtyessä. Sössöttävä ja veljensä väkivallan seurauksena naamastaan vinoutunut Nicky on nyt isänsä ainoa toivo, ja hän lähtee palauttamaan veljiään takaisin belsebuubin nuhteeseen.

Little Nicky ei välttämättä naurata katsojaansa aivan tärviölle, mutta tarjoaa silti muutamat hyvät naurut, etenkin heavy metal -kulttuurille virnistellessään. Absurdi tarina pysyy hyvin kuosissaan, ja vaikka jotkut elokuvan lukuisista cameo-esiintymisistä tuntuvat itsetarkoituksellisilta, ovat ne silti (Quentin Tarantinon roolia lukuunottamatta) viihdyttäviä. Näyttelijöistä Rhys Ifans Adrianina loistaa kuin kointähti, Harvey Keitel trikoissa ja suippokorvissa on varmasti näkemisen arvoinen ja Adam Sandlerkin on, no, siedettävä. Sandlerin tuskallisen vinoksi väännettyyn naamaan ja mussuttavaan puheeseen voi tosin aluksi olla vaikea tottua, mutta kun kuvaan astuu puhuva koira ja tissipäinen demoni tuntuu päätähden epäselvä artikulaatio jo melko toisarvoiselta.

Elokuvan visuaaliset meriitit ansaitsevat erityismaininnan. Little Nickyn tuotannonsuunnittelijana on häärinyt Perry Andelin Blake, jonka taidot eivät aiemmissa Sandler-hölmöstelyissä (esim. Happy Gilmore, Juomahemmo) ole vielä päässeet oikeuksiinsa. Little Nickyn fantasiajuoni taas on tarjonnut mahdollisuudet mitä ihmeellisimmille virityksille: on tulta ja laavavirtoja, tietokoneella tehtyjä muodonmuutoksia ja toinen toistaan näyttävämpiä sarvipäitä. Uskonnollisten piirien harmiksi helvetti on kuin goottien teemapuisto ja taivas taas lälly, pumpulinen pilvenreuna. Itselleni ainakin oli elokuvan nähtyäni selvää, kumpaan mieluummin menisin..

Toisella puoliskollaan elokuva menettää hetkeksi puhtiaan, mutta loppu korvaa senkin. Little Nicky hakkaa Dogma-söpöilyt ja muut enkelirainat 2-0, kun hyvä ja paha ottavat mittaa toisistaan tyynysodassa ja Henry Winklerkin saa mitä ansaitsee. Mutta kenen puolella onkaan Ozzy Osbourne?