Menneisyyden ristiaallokossa

Huumeiden käyttö ei ole nykyään omaperäisin aihe elokuvalle ja välillä tuntuukin, että aiheesta on jo saatu kaikki irti. Elokuvat kertovat usein Trainspottingin (1996) tavoin huumeiden käytöstä ja vieroituksen vaikeudesta. Toinen vaihtoehto on poliittisempi näkökulma, joka tarkkailee huumeriippuvuuden syitä ja sen takana vaikuttavia valtarakenteita, kuten esimerkiksi Trafficissä (2000) tehtiin. Little Fish ei kuulu näistä kategorioista kumpaankaan. Sen aiheena on onnistuneen vierotuksen jälkeinen elämä ilman koulutusta ja säästöjä sekä pelko pettymyksen tuottamisesta.

© 2005 Myriad PicturesTracey (Cate Blanchett) pyrkii eteenpäin elämässään. Laina pankista antaisi hänelle mahdollisuuden oman yrityksen pyörittämiseen, mutta värikäs huumemenneisyys ei ole omiaan saamaan pankkeja avokätisiksi. Vaikka Tracey ei ole käyttänyt huumeita enää pitkään aikaan, horjuttaa tuttavapiiri hänen vakaumustaan.

Little Fish lepää pitkälti Cate Blanchettin hartioilla ja hän kantaakin vastuun hienosti. Tunteensa pitkään huumeiden avulla turruttanut Tracey alkaa pikkuhiljaa sulaa kuorestaan ja Blanchettin hienovarainen roolisuoritus esittää hänet kohtaamassa monia asioita kuin ensikertalainen aiempien muistojen ollessa huumeiden sumentamia. Traceyn äidillinen suhde Hugo Weavingin esittämään Lioneliin on elokuvan kauneinta antia. Entisestä suuruudesta vapisevaksi addiktiksi muuttunut Lionel on ainut, jonka kanssa Tracey voi avoimesti keskustella menneisyydestään ilman, että hänen tarvitsee tuntea itsensä pettymykseksi.

© 2005 Myriad PicturesOlisi helppoa lähteä moralisoimaan huumeiden tuhoavasta vaikutuksesta, mutta suoranaisesti sille linjalle Little Fish ei lähde. Se esittää huumeriippuvuuden kaikessa julmuudessaan, mutta ei tee sitä osoittelevaan sävyyn. Irtiotto menneeseen on Traceylle mahdotonta, jos se tarkoittaa irtautumista kaikesta siitä, mikä antaa hänelle syyn pysyä kuivilla. Menneisyyden taakka vetää kuitenkin ristiaallokon lailla pinnan alle, vaikka sitä vastaa kuinka vastustelisi. Pettymyksen tuottamisen pelko voi olla yhtä paha syy palata menneisyyteen kuin sen välttämiseenkin.

Little Fish on pienten hetkien summa. Sen kuvauksessa on käytetty oivaltavasti rajattuja lähikuvia, jotka korostavat elokuvan herkkää ja haurasta tunnelmaa. Vastoinkäymisistään huolimatta Traceyn hahmo luo elokuvaan toivoa ja saa sen tuntumaan vähemmän raskaalta kuin aihe antaisi ymmärtää.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 2 henkilöä