Leikkikalugangsteri kotikatsomo

Fraasi siitä, miten taiteilijat saavat arvostusta vasta kuolemansa jälkeen, pitää hyvin paikkansa Speden kohdalla - mikäli hänet nyt taiteilijaksi haluaa tulkita. Spede teki persoonallisia ja luovia töitä, joissa hän toi esille myös kannanottoja yhteiskunnallisiin asioihin. Monia on vähemmilläkin avuilla tituleerattu taiteilijaksi. Kenties Spede-tuotantojen estetiikka ei ole sopinut taiteen määreisiin, mitä on syytä kyllä ihmetellä, sillä "taide-elokuvan" tunnusmerkkeinähän on pidetty etäännyttävää ja perinteisen kerrontalogiikan rikkovaa ilmaisua. Speden teokset täyttävät enemmän kuin hyvin nämä tunnusmerkit.

Leikkikalugangsteri edustaa sitä Spede-tuotantoa, jonka ohjaamisesta on vastannut Ere Kokkonen. Kuitenkin Spedeä voidaan pitää juuri Spede-tuotannon auteurina, sillä hän keksi, käsikirjoitti ja tuotti melkein kaiken. Ilman Spedeä ei olisi tunnistettavaa Spede-tuotantoakaan. Ja nyt vuosia myöhemmin, kun itse taiteilija on edesmennyt, hänen tuotannostaan - ainakin alkuvaiheesta - on alettu löytää jopa kulttuurista arvoa. Tosiasia kuitenkin on, että ilman Spedeä Suomen viime vuosikymmenien elokuva- ja televisiotuotanto olisi pirun paljon yksitoikkoisempaa ja tylsempää. On Speden tuotannosta mitä mieltä tahansa, hänen kulttuurista arvoaan ei voi kyseenalaistaa.

Dvd:lle julkaistut Spede-elokuvat ovat osa kulttuuriperintöämme. Tätä on kunnioitettu, sillä elokuvien tekninen taso, ainakin muutamien esimerkkien perusteella, on niin hyvä kuin alkuperäismateriaalista on ollut järkevillä resursseilla mahdollista saada. Eniten on paheksuttava sitä, että kohtausvalikkoa ei Leikkikalugangsteristakaan löydy.

Elokuva kertoo leikkikalutehtailija Jim Kingistä. Niin monenlaista kommellusta ja sattumaa sekaisin risteävissä kohtauksissa tapahtuu, että katsojan on syytä pysyä tarkkana. Väistämättä puolitoistatuntinen alkaa kuitenkin tuntua pitkältä, sillä kohtausten irtonaisuus käy väsyttäväksi, vaikka Loirin esittämän kamreerin kauneuskauppakäynnit ja diskossa jöraaminen lähtemättömiä kokemuksia katsojalle tarjoavatkin.

Ja miten voisikaan aliarvioida Speden elokuvien merkitystä suomalaisen elokuvailmaisun kehittymisessä, kun Leikkikalugangsterikin pitää sisällään yhden historian esteettiskerronnallisen taitekohdan. Elokuvassa mustavalkoisuus simuloi humalatilaa, josta elokuvan ammattigangsteri kärsii koko ajan. Maailma saa värit vasta elokuvan lopussa gangsterin humalatilan vahingossa selvittyä.