Länsirintamalta ei mitään uutta kotikatsomo

Sotaelokuvien tavoitteista on keskusteltu niin kauan kuin niitä on ollut olemassa. Voiko sotaa näyttämällä esittää samalla kritiikkiä vai ollaanko niissä auttamatta ihmiskärsimyksen hyväksikäytön tiellä? Ukrainan sodan pitkittyminen on lisännyt soraääniä fiktiivisiä sotakuvauksia kohtaan uutismedian levittäessä samaan aikaan tietoa aseiden todellisista tuhoista siviiliväestöä kohtaan.

Elokuvissa ajankohtaisia sotatapahtumia on kommentoitu useasti. Ensimmäistä maailmansotaa ihannoiville teoksille vastavoiman muodostivat sanomaltaan voimakkaan pasifistiset kertomukset kuten Erich Maria Remarquen kirjoittama omakohtainen juoksuhautataisteluiden kuvaus Länsirintamalta ei mitään uutta (1929), joka sai ensimmäisen ja tunnetuimman filmatisointinsa Hollywoodissa vuonna 1930 Lewis Milestonen toimesta.

Angloamerikkalaisten elokuvien joukkoon saapuu Edward Bergerin ohjaama ensimmäinen saksalainen versio tarinasta Länsirintamalta ei mitään uutta (Im Westen nichts Neues, 2022), joka kertoo samoista tapahtumista, mutta hyvin eri tavalla ja ilman turhaa klassisen studioelokuvan paisuttelua tai ylidramatisointia. Paluu tarinan juurille saksankieliselle Reininmaalle on perusteltu ja lisää elokuvan uskottavuutta. Juoksuhautasodankäynnin todellisuutta kuvataan elokuvassa realistisesti ilman Sam Mendesin elokuvan Taistelulähetit – 1917 (2019) sotapeleistä muistuttavaa lähestymistapaa.

Remarquen uutta sotahistoriaa lähestyvä tarina muistuttaa piirteiltään myös Väinö Linnan kirjoittamaa suomalaisten sota-ajan kansalliseeposta Tuntematonta sotilasta (1954). Rauni Mollbergin filmatisoinnin tavoin Bergerin elokuva hyödyntää lähes tuntemattomia nuoria näyttelijöitä sotilaiden rooleissa, joista keskeisimmiksi muodostuvat koulun penkiltä kansalliskiihkon varjolla taisteluihin houkuteltu Paul Bäumer (Felix Kammerer) ystävineen sekä sotaan jo tottuneempi selviytyjä Stanislaus Katczinsky (vangitseva Albrecht Schuch).

Rintamakuvauksessa erillään olevia rauhanneuvotteluja johtavana poliitikkona elokuvan tunnistettavin näyttelijä on amerikkalaisissa suurtuotannoissakin nähty Daniel Brühl. Samoja sodan päättämiseksi käytyjä vaikeita neuvotteluja käsiteltiin myös Brady Corbetin taiteellisemmassa elokuvassa The Childhood of a Leader (2015)

Innoissaan ensimmäiseen maailmaansotaan lähteville Saksan keisarikunnan sotilaille paljastuu pian mutaan hukkuvan rintaman karu todellisuus, jossa ruuan puute, rotta-armeijan levittämät taudit tai aseet voivat koitua heidän kohtalokseen. Elokuva käsittelee sodan yhteiskuntaluokat ylittävää kollektiivista kokemusta sekä sotilaiden välille syntyvää ystävyyttä. Keskiöön nousee riu'ulla kirjeitään jakavien sekä maanviljelijöiden ruokavarostoista pihistävien Paulin ja Katczinskyn veljesmäinen suhde.

Visuaalisesti tarkkaan mietittyjä kuvakompositioita ja värejä Peter Jacksonin dokumentin They Shall Not Grow Old (2018) tavoin hyödyntävä Länsirintamalta ei mitään uutta on vahvojen kuvien sekä kauniin musiikin siivittämä audiovisuaalinen kokemus. James Friend upea kuvaus valitettavasti typistyy suurelle yleisölle vain Netflixin suoratoistoruudulta katsottavaksi.

Elokuvassa päästään rintamalle nopeasti värväytymisen ja koulutuksen jälkeen. Sotateollinen mylly kierrättää ihmisiä ja sotatarvikkeita. Nuorten kehot uhrataan isänmaan ja vain muutaman sadan metrin etenemisen tähden todellisuudesta irtautuneiden ja sotakiihkoisten upseerien käskystä.

Vahvaa ensimmäistä puolikasta seuraa hajanaisempi loppupuoli, jossa tietyt klassiseksi mielletyt kohtaukset jätetään lyhyemmiksi tai muutetaan kokonaan. Kuten Paulin ja ranskalaisen sotilaan välinen kohtaaminen pommikuopassa sekä hänen lopullinen kohtalonsa, jossa tavoitellaan perhosen sijaan maanalaisen pommisuojan liasta kohti ulkoilman valkeaa puhtautta.

Saksalaisen ja kansainvälisen sotakuvausten nykyistä kärkeä edustava elokuva ei aivan saavuta täyttä potentiaaliaan sodan vaikutusten käsittelyssä toisin kuin vaikka juoksuhautojen sijaan suljettuun sukellusveneeseen sijoittuva Das Boot (1981). Samaa mielenterveyden järkkymistä äärimmäisen paineen alla tuodaan kuitenkin esiin sekä sodankäynnin vaikutusta luontoon sen tuhotessa tuon herkän harmonian.

Ensimmäisen jaetun parhaan elokuvan Oscar-voittajan ja aikansa yleisösuosikin Siipien (Wings, 1927) viitoittamalla tiellä edennyt Länsirintamalta ei mitään uutta on yhdeksän Oscar-palkinnon ehdokkaana, mikä on hyvin poikkeuksellista ei-englanninkieliselle elokuvalle. Brittien Bafta-palkintoja se kahmi jo eniten, joten Amerikan valloitus ei ole kaukana. Kriittisen sotakuvauksen palkitseminen parhaana elokuvana olisi kannanotto Ukrainan tilanteeseen, mutta se ansaitsisi tunnustusta myös omilla elokuvakerronnallisilla ansioillaan.