Kuolleet lehdet kotikatsomo

Aki Kaurismäki on kiistatta suomalaisen elokuvan suuria nimiä. Hänet tunnetaan niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Mies vailla menneisyyttä (2002) on edelleen ainoa suomalainen Oscar-ehdokkuuden saavuttanut pitkä elokuva.

Kaltaiselleni 2000-luvulla syntyneelle Kaurismäen elokuvat ovat saattaneet jäädä kuitenkin vähemmälle huomiolle. Sukupolvelleni Kaurismäen elokuvat ovat pääosin menneisyyttä, minkä johdosta ne eivät ole ylittäneet 2010-luvun menestyselokuvien maailmassa kasvaneen katsomiskynnystä. Kuolleiden lehtien saama huomio ja menestys saivat kuitenkin kiinnostuneeksi Kaurismäen tuotannosta, joka tätä uusinta lukuun ottamatta löytyy Yle Areenasta.

Kuolleet lehdet (2023) alkaa hyvin ajankohtaisella ja samaistuttavalla kuvauksella kahden ihmisen haastavasta elämästä. Myyjä Ansa (Alma Pöysti) kantaa huolta taloudellisesta tilanteestaan. Hitsaaja Holappa (Jussi Vatanen) kärsii pahenevasta alkoholismista. Molemmat saavat työstään potkut, minkä myötä he tapaavat toisensa ja rakastuvat. Rakkauden tiellä on kuitenkin Holapan alkoholismi, jonka etenemistä elokuvassa piinaavasti seurataan.

Elokuvassa luodaan kuvaa toivosta ja rakkaudesta ja kuinka ne kestävät vaikeiden aikojen yli. Vaikka päähenkilöillä on välillä vaikeaa, jaksavat he uskoa myös tulevaisuuteen ja toisiinsa. Päänäyttelijät onnistuvat tuomaan roolihahmojensa syvät tunteet esiin. Alma Pöystin roolityö Ansana on hyvin elegantti ja minimalistinen, mutta samalla tunteita välittävä ja samaistuttava. Jussi Vatanen tuo Holapan rooliin röyhkeyttä, mutta myös juron miehen epävarmuutta.

Holapan alkoholismia käsitellään elokuvassa kuitenkin hieman vanhahtavalla tavalla eikä juomisen juurisyytä oikein selitetä. Juominen on muutenkin vahvasti läsnä, lisäksi tupakkaa poltetaan jopa sisätiloissa. 2000-luvulla kasvaneelle tämä tuntuu erikoiselta, vaikka tupakantuoksuiset pimeät kuppilat toki tuovat vaaran tunnetta.

Yhteiskunnallisesta näkökulmasta elokuvassa välitetään kiinnostavia ajatuksia. Päähenkilöiden taloudellista kurimusta aina kotioloista lähtien kuvataan niin paljon, että ei voi välttyä ajatukselta laajemmasta kannanotosta duunarien taloudelliseen ahdinkoon. Kaurismäen tuotannolle tyypillisesti keskiössä on tavallinen ihminen ja hänen tavalliset arkiset murheensa.

Kuolleissa lehdissä on monenlaisia kiinnostavia vastakohtia, joista yksi on aika. Elokuva on tietyllä tavalla ajaton ja monessa kohdassa jopa hyvin historiallinen: kaupan sisustus on aivan kuin viime vuosisadalta ja baareissa tupakoidaan sisällä. Toisaalta se on myös kiinni tässä hetkessä, kun Ukrainan sodan tapahtumista kuullaan uutisia.

Myös huumorissa on kiinnostavaa kontrastia. Sitä on melko vähän ja se on kaurismäkeläisen kuivaa ja sarkastista. Päähenkilöt ovat niin ikään kiinnostavalla tavalla toistensa vastakohtia: he ovat erilaisia persoonia ja suhtautuvat eri tavalla esimerkiksi päihteisiin. Toisaalta he ovat molemmat duunareita ja samanlaisessa elämäntilanteessa. Näiden vastakohtien avulla elokuvaan tulee syvyyttä ja uusia kerronnan tasoja.

Aki Kaurismäen ominainen tyyli on tehdä elokuvia tavallisista ihmisistä tavallisten murheiden keskellä. Kuolleet lehdet kuuluu tähän joukkoon. Kaikessa vähäpuheisuudessaan ja hitaudessaan se antaa katsojalle monipuolisia tunteita. Se luo kuvaa toivosta ja rakkaudesta, joka kestää läpi harmaan kallion. Kyseessä on vahvasti mieleen jäävä ajaton ja ajassa kiinni oleva rakkaustarina, joka avaa oven Kaurismäen elokuviin laajemminkin.