Kun maailma ei riitä kotikatsomo

Tuorein, nyt videolla ilmestynyt Bond-tykitys tarjoaa kaikki kunnon agenttiseikkailun mausteet. Käsikirjoituspuolella ei ole mitään uutta tarjottavaa, mutta jälki on sen verran vakuuttavaa ammattilaisrutistusta että menköön sen paremmin pureksimatta. Niin se on tarkoitettukin - ainakin paljon helpommin nieltävää mössöä kuin tuore kökkö agenttimukaelma M:I-2. Ryhdikäs Bond-seikkailu ei narsistista poikien paistattelua kaipaa. Ei se tyylikään niin, vaan se olemus.

Tällä kertaa johtoteemana on öljy, joka vuorostaan näyttelee taustavaikuttajaa taistelussa maailman herruudesta. James Bondilla on vastassaan kauniita, kieroja naisia ja psykopaattinen, aina takuuhyvän Robert Carlylen henkilöimä terroristi, jolla on vaikea hymyillä luoti päässään, vaikka rakastunutkin on. Kyllä, romantiikkaakin kolikon molemmin puolin. Vaikka Carlylen suoritusta on moitittu vaisuksi Bond-konnana, niin itse kyllä pidin. Sitä paitsi vaikea sitä ilveillä jacknicholsoneja luoti ydinjatkeessa. Vaikkei ehkä satu, niin kivistää ainakin. Sitä paitsi Carlylen terroristihahmossa on myös tervetullut ripaus traagisuutta: rakastunut, paha mies, joka vain voimistuu kävellessään kohti kuolemaansa. Lisää olisi kuitenkin pitänyt pärskiä verevää luonnelöylyä kiukaalle, koska parhaimmillaan inhimillisen ja jopa surumielisen paha Carlyle olisi ollut moniulotteinenkin vastabooli Brosnan-Bondin viileän tunteettomalle suorittamiselle. Mutta toimintaseikkailustahan nyt puhutaan, pääasia että polkee, kulkee ja tapahtuu.

Mediaimperiumit on siis unohdettu ja luotettu hyvin perinteiseen, yksinkertaiseen ja toimivaan kaavaan. Ei trendikikkailuja sen enempää kuin lääkäri on tilannut, ja loput hoitaa Bondin saappaisiin vakuuttavasti sitten - Conneryn kulta-aikojen tyyliin - kasvanut Brosnan, ilmeen vain kiristyessä loppua kohti. Nyt mennään eivätkä taikinanaamat vikise. Brosnan-Bond on kylmäverinen ammattitappaja, joka niittaa kaikki kaksijalkaiset, myös petolliset naiset, tieltään ilman suurempia maallisia murheita. Saa nähdä kuinka tällaisen miehenmallin käy liberaalipuppelismin riemusaatossa, jonka harmaan varjon alla poliittinen epäkorrektius ei ole koskaan kukoistanut. Kaikenhan pitäisi olla ihan kivaa.

Ripaus rankkuutta Bond-hahmoon oli joka tapauksessa Kun maailma ei riitä -rutistuksen myönteisin yllätys. Miehen on tehtävä, mitä miehen on tehtävä. Varsinkin, kun sekä rumat että kauniit ja yhtä kaikki pahat ilkiöt uhkaavat maailmanrauhaa. Kun maailma ei riitä jäi valitettavasti Q:n eli Desmond Llewelynin viimeiseksi, mutta yhtä kaikki on hieno päätös pitkälle ja charmikkaalle Bond-uralle.

ks. ensi-ilta