Kolme väriä -trilogia kotikatsomo

Puolalaisen mestariohjaaja Krzysztof Kieślowskin uran joutsenlauluksi muodostuneessa Kolme väriä -trilogiassa (Trois couleurs, 1993–1994) ihmiset etsivät merkitystä elämälleen juuri yhdentyneen Euroopan sydämessä. Ranskan lipun trikolorin mukaisiin suuren vallankumouksen ideaaleihin pohjaavat elokuvat ovat hienovaraisen audiovisuaalisen ilmaisun, värin, musiikin ja näyttelijäntyön taidonnäytteitä.

Trilogian aloittavassa Kolme väriä – sininen (Trois couleurs: Bleu, 1993) Julie (Juliette Binoche) yrittää käsitellä kuuluisan säveltäjäpuolisonsa ja pienen tyttärensä menettämistä auto-onnettomuudessa. Viimeistellessään miehensä Euroopan yhdentymisen juhliin säveltämää teosta hän alkaa muodostaa tunteita säveltäjäystäväänsä Olivieriin (Benoît Régent), mutta onko hänen mahdollista päästä surustaan yli ja jatkaa elämäänsä.

Muistoihinsa hukkuvan Julien tarinassa sininen on surun väri. Säveltäjä Zbigniew Preisnerin kaikkiin elokuviin tekemää upeaa klassissävytteistä musiikkia hyödynnetään parhaiten Sinisessä välittämään mietteisiinsä vajoavan Julien sisäistä maailmaa ja tuntemuksia. Binoche vakuuttaa Julien laajaa tunteiden ilmaisun skaalaa vaativassa roolissaan, jollaisia hän tehnyt myöhemmällä urallaan useita.

Kolme väriä – valkoinen (Trois couleurs: Blanc, 1994) vie Ranskan kautta Kieślowskin kotimaahan Puolaan, jossa taloudellisen ja ilmaisullisen vapautumisen muutos rautaesiripun kaatumisen jälkeen on ollut suuri. Tarinallisesti Valkoinen on trilogian suoraviivaisin, mutta koukuttavin osa, jossa päähenkilön kehitys seuraa draamankaaren kulkua köyhyyden viattomuudesta menestyksen tuomaan toisten ihmisten hyväksikäyttöön asti.

Valkoisessa siirtolaisena Pariisiin saapunut parturi-kampaaja Karol (Zbigniew Zamachowski) joutuu impotenssinsa vuoksi vaimonsa Dominiquen (Julie Delpy) jättämäksi ja päättää puille paljaille jouduttuaan paeta Puolaan. Uuden menestyneemmän elämän tavoittelulla hän haluaa näyttää vaimolleen, josta muodostuu Karolille hänen ostamansa puhtaan valkoisen rintakuvan tavoin toteuttamattomien haaveiden kohde.

Maahanmuuttajan kokemusten ääripäät näyttäytyvät Valkoisessa draaman ja mustan huumorin kautta. Ymmärryksen vaikeus sekä kielitaidon että sosiaalisen ymmärryksen puute vaivaa Karolia. Sympaattisena päähenkilönä hän on kuin Maria Braun (Hanna Schygulla) Rainer Werner Fassbinderin elokuvassa noustessaan Euroopan poliittisten ja taloudellisten muutosten myötä menestykseen uhraamalla samalla osan inhimillisyydestään.

Rakkauden häviäminen on myös trilogian huipentavan osan Kolme väriä – punainen (Trois couleurs: Rouge, 1994) keskiössä. Euroopan yhdentyminen esitetään talouden sijaan puhelinlinjojen välittämän kommunikaation kautta, jossa malli Valentine (Irene Jacob) yrittää ylläpitää etäsuhdetta Englannissa olevaan poikaystäväänsä. Onnettomuuden kautta hän kohtaa entisen tuomarin Josephin (Jean-Louis Trintignant), jolla on omat salaisuutensa, ja nämä kaksi eri taustoista tulevaa ihmistä alkavat lähentyä toisiaan.

Punainen on trilogian monitulkintaisin ja mystisin luku, jonka kunnianhimoinen kerronta kietoutuu salaisuuksien ja niiden pitämisen ympärille. Useiden henkilöiden rinnakkain kerrotut tarinat alkavat heijastella toisiaan kiinnostavilla tavoilla ja tragedian myrskypilvet alkavat kerääntyä niiden ylle. Hiljattain menehtynyt näyttelijälegenda Trintignant on tunteitaan hiljalleen avautuvaan tuomarin roolissaan vaikuttava

Teemattista trilogiaa yhdistävät tarinalliset ja arkiset elementit sekä toistuvat kohtaukset. Elokuvat tarjoavat myös vahvoja näyttelijäsuorituksia sekä nyt jo nostalgiseksi muodostunutta 1990-luvun estetiikkaa. Muuten laadukkaassa Blu-ray-julkaisussa ei ole trailereiden lisäksi mitään lisämateriaaleja.

Kieślowskin elokuvissaan maalaama kuva elämän heittelemistä ihmisistä on pessimistinen, mutta lopulta toivoa antava. Euroopan yhdentymisen tavoin myös yhteydet toisiin eksyneisiin sieluihin voivat löytyä yllättävistäkin paikoista.