Kiertue kotikatsomo

Ranskalainen sielunmaisema ja amerikkalainen viihdekulttuuri kohtaavat elokuvassa Kiertue. Humoristinen road-elokuva kertoo ranskalaisesta showtuottajasta (Mathieu Amalric), joka yrittää epätoivoisesti vetää amerikkalaisen burleskiesiintyjäryhmän kiertueen kunnialla loppuun kotimaassaan.

Kitkaa tulee heti alkumetreillä. Joka nurkan takaa tulee eteen joko henkilökohtaisia tai uraan liittyviä esteitä, jotka hidastavat matkantekoa. Aika kuluu harhaillessa tien päällä etsien kattoa pään päälle yöksi tai seuraavaa keikkapaikkaa palkan tienaamiseksi. Edes uransa pohjalla keinotteleva managerikaan ei tunne olevansa kotonaan kotimaassaan vaikka yrittääkin uskotella muuta tiimilleen. Tuntuu kuin oltaisiin ei-kenenkään-maalla.

Mathieu Amalric tunnetaan paremmin näyttelijänä, mutta hänen kolmas pitkä elokuvaohjauksensa on vakuuttava osoitus hänen kyvyistään kertoa tarinoita näyttelijäsuorituksilla. Ei olekaan sattumaa, että palkittua ohjaustyötä on vertailtu amerikkalaisen uuden aallon keulakuva John Cassavetesin töihin. Vahvasti näyttelijäsuorituksiin ja assosioivaan kameratyöskentelyyn luottavassa elokuvassa näkyy esikuvalleen tyypillinen luotto elliptiseen ja vapaaseen kerrontaan.

Amalric tosin lainaa myös huomattavan paljon Cassavetesin Kiinalaisen kiristäjän murhan juonesta. Se häiritsee hiukan, vaikka Kiertueessa on paljon omaa. Se on esikuvaansa huomattavasti koomisempi ja vähemmän pessimistinen kuvaus showmaailman armottomuudesta.

Kiertueessa punotaan ristiriitainen suhde burleskissa korostuvan emansipatorisen itseilmaisun ja kahlitsevan kulttuurituotannon bisnesrakenteiden välille. Näyttävän show'n taustalla kummittelee jatkuvat tuotantopaineet, kinastelu ja epätoivoiset uhraukset näytöksien onnistumiseksi. Tätä ei kuitenkaan esityksestä hullaantunut yleisö kykene näkemään.

Taustatiimi sen sijaan näkee. Kiertueen manageri on järjestämilleen esityksille vieras – niiden sivustatarkkailija, samaan tapaan kuten hänen kiertuetiimilleen jää vieraaksi junan ikkunasta ohitse lipuva Ranska. Silti hän on valmis uhraamaan kaiken perhettään myöten saadakseen ohjelmanumerot onnistumaan. Hermoromahdus on jo ovella.

Elokuvan todellinen juju kuitenkin on, ettei Amalricin kuvaama harharetki tunnu lainkaan murskaavalta vaan katkeransuloisella tavalla vapauttavalta. Osakiitos tästä on varmasti näyttelijöiden työssä, josta paistaa harvinaisella tavalla läpi kokemukset pienistä elämäniloista ja takaiskujen sietämisestä. Elokuvan burleskiesiintyjäkaartin kommelluksien seuraaminen onkin pelkkää iloa.

Liekö ihme, sillä näyttelijätiimi esiintyy burleskinäytöksissä ohjaajaa lukuun ottamatta myös tosielämässä.